maanantai 23. helmikuuta 2015

Juoksentelua


Aamulla heräsin jo aikaisin mukavaan puheluun, mutta nukahdin uudelleen. Auringon pilkahdus herätti lopullisesti, tosin sitä iloa ei päivän lomaan tullut kuin hieman mausteeksi.

En ole juurikaan ehtinyt nautiskella kevätesikosta olkkarin pöydällä, sillä olin kerännyt tälle päivälle paljon äitiini liittyviä hoidettavia asioita. Niinpä tilasin hänelle jalkahoitajan, juoksin apteekissa, kotihoidon toimistossa ja terveyskeskuksessa sekä soittelin pari Kelan asioihin liittyvää puhelua. Pari valtakirjaakin rustattiin. Uh, olipa ravaamista!

Autolla ajaessa testailin uutta navigaattoria. Se tuntui todella mukavalta ja helppokäyttöiseltä. Toisaalta oli hassua naputella kotikulmilla osoitteita, mutta kymmenen kilometrin matkalla oli hauska kokeilla laitetta, jotta sitten on tuttu, kun todella tarvitaan. Jospa vaikka jo huomenna!

Kotona nukuin ihanat päiväunet ja myöhemmin pääsin retkelle luonnon helmaan. Oli kiva juoda lämmintä kahvia kauniiden maisemien äärellä.

Nyt vain uutisille ja lomaoleilua!

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Päiväunet tekevät hyvää touhujen lomassa ja virkistävät mukavasti. En vain osaa ottaa useinkaan torkkuja päivällä, kuten mies joka päivä.

Jaana kirjoitti...

Minä olen aina ollut hyvä nukkuja, niin päivällä kuin yölläkin. Nyt vanhemmiten vain huomaa unen tarpeen lyhentyneen ja laadun ehkä muuttuneen herkemmäksi. Saatan herätä yöllä monta kertaa ja on aika harvinaista, että nukkuisin heräämättä aamuun asti. Tosin joskus sitä ihanuutta vieläkin tapahtuu.