torstai 26. helmikuuta 2015

Kahvilla


Vuosi sitten en olisi uskonut, että vaihdan teen kahviin. Niin vain sattui käymään viime maaliskuussa. Luin artikkelin kahvin hyvistä terveydellisistä vaikutuksista ja päätin kokeilla. Artikkelin mukaan kolme kuppia päivässä on ideaali annos ja nopeatempoisena ihmisenä päätin juoda sen kerralla. Enhän nyt montaa kertaa päivässä viitsi ruveta kannua ja suodatinta pesemään!

                         

Ensin hurja kofeiiniannos sai levottoman ja tärisevän olon aikaiseksi sydämentykytyksineen. Vähitellen se hellitti.

                         

Nyt on kohta vuosi kahvinjuontia takana. Kahvin juon maidon kanssa eikä se vieläkään hyvältä maistu - tuskinpa koskaan tulee maistumaankaan. 

                         

Minua viehättää iltapäivän kahvihetki, sillä se on ihan uusi asia elämässäni. Teetä join ennen milloin sattui, mutta koskaan en sitä erityisemmin kaivannut. Kahvin kera voi myöskin syödä leivonnaisen tai muun herkun ja sehän vasta hauskaa onkin! 

Jos kahvia en saa päivän aikana, se ei haittaa. Mitenkään riippuvaiseksi siitä en ole tullut. Aamulla en sitä pysty juomaan ja illalla juotuna se vie yöunet. Siispä iltapäivä on hyvä hetki. 

Ihan mukava, uusi harrastus elämässäni! ;>)

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Oi, mitä ihanuuksia kahvin kansa ja kahvikin koristeltu...
Kahvia en kaipaa lainkaan. Samoin, juon teetä vähän väliä milloin sattuu...
Kahvia harvoin erityistilanteissa kuten pari kertaa vaelluksella.

Jaana kirjoitti...

Kaupungissa löytyy kaikenlaista erikoista: Tämä kuppi oli nimeltään aamulatte!