lauantai 24. toukokuuta 2014

Hellepäivän hauskuutta

                                     

Jo aamulla herätessä tunsi hellepäivän aavistuksen. Oli lämmintä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Syötiin aamupala ulkona ja postinhakuretken jälkeen oli pakko käydä uimassa. Siitepölyä oli taas tullut rantaan, mutta huiskin sitä käsillä kauemmaksi, jotta löysin selkeämpää vettä. Uiminen virkisti ihanasti.

Ajattelin nopeasti lukaista pihakeinussa päivän lehden, mutta en ehtinyt: Pikku Samuel saapui ja siitähän alkoikin hauska päivä. Hän esitteli ensimmäiseksi lelujaan ja alkoi tarmokkaasti kastella kukkia. Ämpäri laitettiin keskelle pihaa ja kun sitä vain ehti täyttää ahkerasti, niin poika viihtyi kastelukannunsa kanssa lotraten.

Välillä leikittiin suvun vanhoilla leluilla, joista iäkkäämmät taitavat olla jo 50-vuotiaita. Kukin vuorollaan on niillä itseään viihdyttänyt. Päivittelimme, miten vihreä vieterisammakko jaksaa vieläkin heittää volttia kuten joka kesä vuosikymmenten ajan. Nykylelut olisivat jo aika päiviä sitten olleet palasina!

Kun pikkumies lähti äitinsä kanssa kotimatkalle, lähdin henkiseksi tueksi tankkaamaan heidän autoaan. Sisareni onnistuu aina sohlaamaan autonsa bensatankin korkin kanssa = ei saa sitä auki ja nyt oli pakko saada polttoainetta. Nauroimme hervottomana, kun emme löytäneet vipua, millä ulommaisen läpän saa auki. Juuri kun olimme soittamassa miesväelle, hoksasimme että se vain avataan kädellä ilman mitään vipua. Seuraava probleema olikin korkki, jonka lopulta minä onnistuin avaamaan pitkän pähkäilyn jälkeen. Ei ole Chryslerin tehtaalla insinöörit halunneet suunnitella mitään yksinkertaisia ratkaisuja! No, auto saatiin tankattua ja hyvät naurut kaupanpäälle!

Tuntuu kuin kesä olisi jo pitkällä! Pari hellepäivää ja akut ovat latautuneet kummasti talven jäljiltä. Niin kaunista, niin lämmintä, niin ihanaa... ja vasta toukokuun viimeinen viikko alkamassa! 

Tätä kirjoittaessani joutsenia on lipunut ohitseni useampiakin, käki kukkuu, ilta-aurinko kimaltelee laineilla. Täydellistä!

Ei kommentteja: