lauantai 13. lokakuuta 2012

Sieniä ja Sofiaa

Lähdimme tänään käymään mökillä. Vaikka en itse enää vatsakipujen vuoksi voi sieniä syödäkään, otin ämpärin mukaani ja keräsin mökin läheltä takuuvarmasta suppilovahveropaikasta sieniä. Ei mennyt kauaakaan, kun sanko oli täysi. Suppikset olivat suuria ja ihan hyvän näköisiä.

 Mökillä oli niin syksyistä. Tyhjensin vessan suotokanisterin ja käsienpesusäiliön sekä kiskoin järviveden letkun suoraksi rinteeseen, jottei sinne jää vettä talven ajaksi. Putket puhalletaan varmaan tällä viikkolla kompressorilla tyhjiksi.

Paluumatkalla poikkesimme katsomassa Karin veljenpojan perhettä, jotka olivat tulleet isomummolaan käymään. Perheessa on aivan samanniminen parivuotias tytär kuin sisareni perhessäkin: Emma Sofia. Olenkin ajatellut joskus yhyttää tytöt saman katon alle, jotta saan kuvan heistä yhdessä. Olisihan se hauskaa saada kuva kahdesta Emma Sofiasta! Tämä tämänkertainen Emma oli varsin rohkea tekemään tuttavuutta, vaikka emme ole pitkään aikaan tavanneet.

Sienet jäivät Karin äidille. Hän oli niistä mielissään, varsinkin kun putsasin ne samalla kertaa. Paluumatkalla poikkesimme vielä hautausmaalla laittamassa isovanhempieni haudalle callunat ja oksat.

Nyt kääriydyn shaaliin, laitamme kynttilään valkean ja otamme siemauksen Emilianan Adobea.    ;=)

4 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Löysitpä hyviä suppiksia. Taisikin olla viimeinen kerta tänä vuonna, kun pakkaset alkavat vähitellen saapua.

Jaana kirjoitti...

Tänään sunnuntaina olikin jo viileä aamu pakkasyön jäljiltä. Kohta on maa marras...

Unknown kirjoitti...

Hei! olen 47-vuotias nainen Imatralta ja 4 lapsen äiti, nuorimmaiseni on 7-vuotias. Sairastuin 2011 Ewingin sarkoomaan eli kasvuikäisten lasten luusyöpään. Tällä hetkellä olen seurannassa ja huomenna olisi taas magneettikuvaus Lappeenrannassa. Minulla syöpä oli 3 nikamassa 7-8-ja 9-nikamassa ja sitten oli kasvainta painamassa sekäydintä ja imusuonta pitkin mennyt keuhko-onteloon. 16.3 leikattiin Töölössä ja sitten alkoi kuukauden kestävät sädehoidot, kun ensin luultiin, että on lymfooma. Kuukauden päästä tulikin tieto, että on Ewingin sarkooma ja alkoi 10 kuukautta kestäneet sytostaattihoidot, niin, että sain olla aina 2 viikkoa ja 2 päivää kotona ja sitten 5 päivää sairaalassa saamassa sytostaatteja. Kysyisinkin sinulta, että minkälaisia sivuoireita sinulle tuli sytostaattihoitojen jälkeen? Oliko sinulla puutuneisuutta muualla, kuin jaloissa ja oliko kipuja? Minähän en voi kävellä, kuin keppien tai rolaattorin kanssa ja pitemmät matkat pyörätuolilla, kun kasvain kerkisi painaa selkäydintä 5 kuukautta ennenkuin kuvattiin. Miten selvisit henkisesti? Minulla ei hoitojen aikana ollut mitään, mutta kesän jälkeen on ollut pientä masennusta. Voisitko kirjoittaa minulle sähköpostiini? sari.perala@pp1.inet.fi

Jaana kirjoitti...

Kiitos viestistäsi! Lähetin sinulle sähköpostia, jossa vastailin kysymyksiisi.