Tulin juuri kuoronharjoituksesta. Tänä syksynä meillä ei ole oikeaa johtajaa, sillä kanttorimme on vuorotteluvapaalla ja sijaiset hoitavat vain toimituksia. Minä, raukka, varajohtajana olen nyt ylennetty tositoimiin!
Olen opiskellut kuoronjohtoa muinoin v.1982-84 eli todella kauan sitten. Aina välillä olen hädän hetkellä toiminut sijaisena, kun vakituinen johtaja on ollut estynyt. 90-luvun lopulla johdin lapsikuoroa useita vuosia. Nyt olen kuitenkin jo pitkään vain laulanut kuorolaisena toisten joukossa.
Kuoronjohdonpestini kestää jouluun asti. Tänä aikana meillä on kolme koitosta: pyhäinpäivänä, ensimmäisenä adventtina ja jouluaamuna. Tänään jaoin kirjallisen suunnitelman harjoituksista, esiintymisistä ja lauluista. Kuorolaiset tuntuivat olevan todella tyytyväisiä siihen, että kuoropukuja myöten kaikki on paperilla.
Teimme viimeisen silauksen lauantaista pyhäinpäivän muistojumalanpalvelusta varten. Laulamme kolme laulua, jotka vaikuttivat olevan ihan hyvässä kunnossa tänään. Tuntui hienolta huomata, että yhteistyömme toimi ja itsellekin tuli varma olo, kun äänenannot, dynamiikan vaihtelut ym. saatiin toteutettua suhteellisen varmasti.
Adventiksi harjoittelemme peruskamaa mm. Maasalon vesperistä Tie tehkää tulla Herran ja Schützin Jo Herra kohta saapuu. Ihania, tuttuja, kauniisti soivia... (Maasalon adventtivesperin alkusoitto on muuten yksi alkusoittojen lemppareistani!)
Paras kiitos oli, kun harjoituksista kotiin harppoessani eräs kuorolaisista oli jäänyt kadunkulmaan minua odottamaan. Hän sanoi, että oli niin helppoa ja selkeää laulaa minun johdollani. Tuntuipa hyvältä! Ehkä sisälläni aina välillä vellova epävarmuus ei näy ulospäin, eikä tietenkään pitäisikään. Mottoni taitaa olla: Varmasti vain, vaikka heikoille jäille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti