Päässä vilisee rippikirjat ja mustat kirjat, lastenkirjat ja muuttoasiakirjat... Olen tullut juuri sukututkimuskurssilta. Olemme päässeet ohjelmassa jo niin pitkälle, että erilaisissa arkistoissa, mm.digisellaisessa pyörimme ja yritämme epätoivoisesti saada selvää koukeroisesta käsialasta. Hidasteena toimii vielä ruotsin kieli ja sen lyhenteet.
Mielenkiintoista! Olen löytänyt omissa tutkimuksissani uusia esi-isiä ja nyt pitäisi heistä löytää lisää tietoa. Jos ei pidä varaansa, netin äärestä löytää itsensä vielä puolilta öin ja kaikki mielenkiintoiset asiat keskeneräisinä! Täytyy oikein riuhtaista itsensä irti ja toisaalta miettiä tarkoin, minä ajankohtana uskaltautuu sukeltamaan arkistojen saloihin. Aikaa kyllä kuluu roppakaupalla ihan huomaamatta!
Nuorena katsoi vain eteenpäin. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän selän takana olevat asiat alkavat kiinnostaa. Olen todella iloinen, että satuin aloittamaan kurssin tästä aiheesta. Valtavasti olen saanut tietoa ja uutta innostusta. Olisipa vain aikaa enemmän tähän harrastukseen!
2 kommenttia:
Mielenkiintoista tosiaan!
Jotenkin hassua, että vanhat kirkonkirjat voivat niin imaista mukaansa. Luulisi sitä olevan mielenkiintoisempaakin luettavaa maailmassa! ;=)
Lähetä kommentti