Ilma oli sumuinen ja tyyni. Verkot oli nopsasti laskettu. Kari lähti raivaamaan ojan reunaa ja minä kuljeskelin kameran kanssa pitkin metsiä. Kaunista, syksyistä... Rauhan ja hiljaisuuden rikkoi vain pari kertaa juna, joka kolisteli kauempana. Jotekin hassulta tuntuu, että siellä keskellä "ei mitään" tällainen sivistyksen merkki muistuttaa aina välillä itsestään.
Klo 12.15 alkoi sade, juuri silloin kuin pitikin. Tulimme pois pienen kyläkaupan kautta, josta taas kerran ostimme suussasulavaa ylikypsää kinkkua vanhanaikaisesti siivutuskoneella siivutettuna. Huomenna käymme katsomassa, onko Ahti suonut antejaan. Toivottavasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti