sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Taatto, taatto läksi innoissaan...


Kuusenhakuretki oli ihana! En muistanutkaan, kuinka mukavaa on katselle metsässä sopivia yksilöitä, pähkätä ja ihmetellä. Sieltä se oikea löytyi ja nyt se on jo sisällä koristeltuna.

Kuusen kanssa sujui eilispäivä. En halua jättää sitä puuhaa aattoon, koska ison kuusen jalkaan väkertäminen ja koristeleminen vie aikaa. Lisäksi on mukava tehdä joulunaluspuuhia kuusen loisteessa.

Tuntuu niin ihanalta katsella joulupuuta, jota on itse ollut metsästä noutamassa. Kaunis siitä tulikin - kuten aina. Kun kuusi saa koristeet, niin puusta kuin puusta tulee hyvä joulukuusi. 

Viikonloppu on sujunut konserttien parissa. Olen niin nauttinut hyvin tehdystä musiikista. Huomenna arkisempien jouluaskareiden pariin, vaikka silloinkin saan olla kuoron kanssa joulutervehdyksellä.

"Reippahasti käypi askelet..." soi lähipäivinä. Työ on ohitse tältä vuodelta, joten nyt voi keskittyä oman joulun valmistelemiseen.

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Mukavia jouluvalmisteluja.
Kuusen tuoksu on hyvä. Saa nähdä, miten meidän kuusi on selvinnyt muovisäkissä ja vesiämpärissä. En ole puuttunut sen laittoon mitenkään. Mies hoitaa perinteisesti kuusen.
Olisin hankiinut keinokuusen, jos olisi vallassani ja vain katajanoksia maljakkoon.

Jaana kirjoitti...

Nyt on mukava, kun ei ole pakkasta, niin kuusikin on sisälle tuodessa sula.