perjantai 21. maaliskuuta 2014

Nuhassa

Olenkin odottanut, milloin flunssa iskee. Eilen!

Minut oli kutsuttu vierailemaan luokassamme ja oli todella ihanaa nähdä oppilaat sekä viettää tunti heidän kanssaan. Sijaisopen johdolla he olivat valmistaneet kaksi laulua ja kirjoittaneet runoja minulle. Liikuttavaa! Kyllä pienet oppilaat ovat superhienoja.

Kävellessäni aamulla koululle mietin, että vähän tuntuu tuhisevan nenässä. Iltapäivällä nuha alkoi oikein toden teolla ja tänään olen jatkanut niistämistä. Onneksi mitään muita flunssan oireita ei ole.

Eiköhän tämä tästä!

2 kommenttia:

Maisakaisa kirjoitti...

Kas, kohtalotoveri. Minuunkin nuha iski viime viikolla, tiistaina tarkemmin sanoen. Onneksi se perjantaina alkoi olla ohi. Pikaflunssa ja alilämpöä 35,2°C.

Jaana kirjoitti...

Minunkin nuhani alkaa olla voitettu. Mitään muuta oiretta ei onneksi tullut ja vointikin on ollut koko ajan ihan hyvä.

Toivottavasti kahden viikon päästä kouluun palatessani kaikki oppilaiden vakiepidemiat vatsatauteineen ym. olisi jo selätetty!