Postiluukusta kolahti uusi vakuutuskirja. Lueskelin sen läpi ja katselin päätäni pudistaen vuoden vakuutusmaksuja. Kohtalaisen korkea summa, joka kuitenkin käsittää hengen, tapaturmat, asunnon, auton ja mökin.
Joku on sanonut, että vakuutusmaksuja makselee mielellään turhaan. Näinhän se on. Mitään ikävää ei kohdalleen haluaisi osuvan. Kuitenkin maksut ovat aika hintavia ja kun on monet kohteet vakuutettu, bonuksien ja alennustenkin jälkeen maksettavaa jää ihan kunnolla.
Yhtäkkiä hoksasin, että minullahan on tapaturmavakuutus lyhytaikaisen työkyvyttömyyden varalta, jota voisi soveltaa tähän käteni loukkaantumiseen. Soitinkin vakuutusyhtiöön tänään ja ilokseni huomasin, että korvauksen hakeminen sujui puhelimitse tosi kätevästi. Ainoastaan muutamia papereita pitää lähetellä.
Monet ovat tapelleet vakuutuskorvauksien kanssa, mutta itse sain hyvää palvelua ja näyttäisi siltä, että nopeasti ja suhteellisen vaivattomasti korvaussumma tilille kilahtaa. Mukavaa!
3 kommenttia:
Minulla on sama kokemus: kun on sattunut tapaturma, siitä ilmoittaminen on ollut vaivatonta netin kautta, ja kun on lähettänyt kuitit, korvaukset ovat tulleet välittömästi.
Tavallaan on myös tuntunut hyvältä, ettei olekaan maksanut vakuutusmaksuja turhaan, mutta tapaturmat ovat kyllä oikeasti olleet kamalia ja pelästyttäviä.
Täytyy sanoa, että meikäläisellä on käynyt hyvä onni. Olimme juuri ottaneet voimaan ensimmäisen kotivakuutuksen sisältäen kaikki matka- ja matkatavaravakuutukset. Ja lennähdimme vuonna 1989 Kanarialle loman viettoon. Sain ruokamyrkytyksen lentokoneessa, kuumetta perillä yli 41 astetta (lento on 6 tuntia). Piipaa-auto vei yksityissairaalaan. Jossa oli 8 suomalaista hoitajaa (turistin pitää sairastaa omalla kielellä). Lääkärit antoivat tujua lääkettä, että turisti tokenee. Valitettavasti en itse, eivätkä lääkärit (tietenkään) voineet aavistaa, että olin allerginen penisilliinille. Anafylaktinen shokki. Teho-osastolla 2 vuorokautta. Onneksi oli otettu se vakuutus, kaikki laskut menivät suoraan vakuutusyhtiöön.
Vakuutus on vakuutus...toivottavasti ei tarvitsi tarvita sitä, mutta tarvittaessa se auttaa selivämään.
Lähetä kommentti