maanantai 24. helmikuuta 2014

Kaikuja töistä


Eilen poikkesin kävelylenkillä työpaikalla. Sijaiseni joutui heti ensimmäisen viikon kunniaksi kokemaan normaalityön ohessa pulpettirumban, sillä talviloman aikana koulumme vanhat pulpetit viedään pois ja uudet saadaan tilalle. Ihan mukava juttu! Vanhemmat saivat ostaa pulpetti-tuoliparin muutamalla eurolla ja vanhoja menikin hyvin kaupaksi.

Kävin luokassa katsomassa, että oikeat pulpetit olivat menossa laitosmiesten mukaan. Hyvin oli homma hoidettu ja viimeiset kalusteet odottivat poisroudausta. Tällä viikolla pitäisi sitten uusien ilmestyä, jotta ovat valmiina ensi maanantaiksi, kun oppilaat palaavat lomalta.

Aamupäivällä kävi työtoverini tuomassa minulle kauniin tulppaanikimpun ja kortin koko työyhteisön ja oppilaiden puolesta. Lämmitti sydäntä! Oli liikuttavaa lukea kortista kaikkien oppilaidenkin nimet, niin oman luokan kuin muidenkin.

Juttelimme kollegan kanssa tunnin verran työkuulumisia ja oli mukava kuulla, että kaikki oli koulussa ok. Tiesinkin, sillä "eihän sota yhtä miestä kaipaa". Ensi viikolla pitää pistäytyä oppilaita tapaamassa ja katsomassa uusia pulpetteja.

Ei kommentteja: