perjantai 7. helmikuuta 2014
Sotshin avajaiset
Katselin äsken Sotshin talviolympialaisten avajaiset. Hienot olivat, ihan yllätyin. Odotin jotain venäläistä mahtipontisuutta, mutta ne olivatkin hyvällä maulla tehdyt ja tyylikkäät. Pidin!
Kohokohta minulle oli olympialipun tuonti stadionille. Lipun yhtenä kantajana oli kapellimestari ja Mariinski-teatterin johtaja Valeri Gergiev, jonka olen itse henkilökohtaisesti monet kerrat tavannut Mikkelin musiikkijuhlien konserttien tahtipuikoissa menneinä vuosina. Mahtava musiikkimies! Hienoa, että hän oli saanut näin suuren kunnian näissä avajaisissa.
Gergievistä on jäänyt mieleen hänen tapansa harjoituttaa orkesteria viime tippaan ja ylikin: Kaikki konsertit aina myöhästyivät aloitukseltaan. Ei ollut yhtään kummallista seistä konserttisalin oven takana yli puoli tuntia alotusajan jälkeen odottamassa, että pääsisi edes sisään - puhumattakaan konsertin alkamisesta. Mutta suurelle mestarille antaa paljon anteeksi!
Olympiatulen syttyminen oli myös hienosti toteutettu. Huomenna voi sitten alkaa jännittää (Huom. Ei jännittämään, vaikka se onkin jo luvallista!) suomalaisten suorituksia. Peukut pystyyn!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kisoja on katseltu ja kuunneltu meilläkin. Kisojen ohjelmakin on kiinnitetty ilmoitustaululle.
Vaikka en mikään urheilua seuraava ihminen olekaan, arvokisat kyllä katselen mielelläni.
Lähetä kommentti