lauantai 9. helmikuuta 2013

Kaipausta


Soitin mökkitien auraajalle, jotta voisi aurata myös meidän tien, kun seuraavan kerran auraamaan lähtee. Hän pitää sitten lopputalven ja kevään tietä auki meillekin.

Täällä on sadellut lunta. Kaipaan niin aurinkoisia talvipäiviä, mutta vielä mitä! Tosin kahden viikon päästä alkaa talviloma. Jospa silloin edes olisi aurinkoisempaa.

Hingun mökille! Meillä ovat mökit kylmillään talvella, mutta kun matkaa on vain 30 km, siellä pääsee päivisin hiihtelemään vaikka joka päivä. Lumityöt tosin odottavat, kunhan tie saadaan auki.

Odotan jo malttamattomana kevättä. Puolitoista kuukautta vielä, niin saan päräyttää ilmalämpöpumpun päälle ja siitä se mökkikausi taas alkaa. Voi ihanuutta! Pysyn tuskin nahoissani...

4 kommenttia:

Tita kirjoitti...

Vaikka kesäisempiä kelejä rakastankin, niin ymmärrän myös halusi mennä mökille kunnon lumen aikaan. Mutta se kyllä johtui ihan siitä, että eteläisensuomen asukkina, sitä oli tottunut sellaiseen suolamössölumimuhjuunjokaeiollutvalkoista. Vaikka sitä perjantaina iltasella lähti ajelemaan kohti Pohjois-Karjalaa, niin mitä lähemmäksi pääsi, sitä vähemmän oli sitä suolaa. Jolloin ajokeli oli mitä mainoin, eli ihan perinteinen talvikeli. Jos oli liukasta, niin oli perinteisesti liukasta, ei suolalla liukastettua. Sellainen kirkas hanki (oli päivä tai yö) on ihan eri asia, kuin mussumöhjösuolasössö. Näkee nimittäin eteensä. Joo-o.

Tita kirjoitti...

Se mökkikin pitäisi myydä...

Jaana kirjoitti...

Maalla kaikki näyttää niin "aidolta". Pimeyskin on ihan erilaista...

Kun teidän elämä on asettunut sinne Välimeren rannalle, niin ymmärrän hyvin, että mökistä voi tulla voimavaran sijaan taakka. Toivottavasti saatte sen myytyä, kun aika koittaa.

pappilanmummo kirjoitti...

Mökille talvella tekee myös minun mieleni, mutta kerkiän kai vasta sitten, kun Finlandia-hiihto on hiihdetty...
Onnekis täällä kotosalla riittää tuota lunta hiihdeltäväksi...