perjantai 22. helmikuuta 2013

Susijuttuja

Osallistuin eilen paikalliseen kolmen aluelehden järjestämään susikeskusteluun "Paljon puhetta pedoista, mutta mitä pitäisi tehdä?" Aihe kosketteli kuitenkin kokonaan susia ja niiden aiheuttamaa pelkoa.

Ajattelin olla paikalla hyvissä ajoin, sillä tiesin salin täyttyvän ääriään myöten. Koulussa tein kuitenkin 4 tuntia töitä vielä lasten lähdettyä, joten tuli ihan oikeasti kiire. Paikalla olin 10 minuuttia ennen alkua, vaikka ajattelin tulla puoli tuntia aiemmin.

Sali oli tupaten täynnä enimmäkseen miehiä. Jouduin rappuselle istumaan. Näytti siltä, että vanhat miehet olivat tulleet ajoissa ja miehittivät kaikki paikat, joista oli äänestysmahdollisuus yleisökysymyksiin. Metsästäjiä ilmeisesti suurin osa jopa pitkienkin matkojen päästä.

Paneelissa istuivat Anne Bland Maaseutu-ja erävihreistä, Jaana Julin Luonto-Liiton susiryhmästä. Tiitu Nurminen Taajamasudesta, RKTL:n tutkija Jani Pellikka, kansanedustaja Arto Pirttilahti sekä paikallinen komisario, riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja sekä metsästäjien edustaja. Panelistit ja yleisö olivat yhtä mieltä vain yhdestä asiasta: Susi kuuluu suomalaiseen luontoon.

Missä se luonto sitten on, aiheutti jo kovan väännön. Parhaat riistamaat ovat Yläneellä Varsinais-Suomessa, jossa on tietenkin myös paljon asutusta. Lapin erämaihin sudelta on pääsy luonnollisesti kielletty. Kukaan ei taida haluta susia omalle alueelleen, joten voi susi parkaa!

Ratkaisuna esitettiin yleisön taholta (52,5 %) suden metsästystä ja kaatoluvista pitäisi saada päättää paikallisesti (52,6%). Yleisöisöstä myös lähes puolet (47,4) hyväksyi salakaadot ja 80% oli sitä mieltä, että susi ei saa jolkutella taajamien lähistöllä.

Keskustelu oli melko asiallista. Hyviä puheenvuoroja käytti Anne Bland, metsästäjä itsekin, joka toi esille kokemustaan susien kanssa asumisesta maalla. "Ei kannata ottaa turhia riskejä, mutta ei meillä sutta pelätä." Samoin Jaana Julin: "Susivahinkojen ehkäisyyn pitäisi keskittää enemmän resursseja." Hän myös korosti, että tappaminen pitää lopettaa, jotta laumat eivät hajoa ja leviä asutusten nurkkiin helpon ruoan toivossa.

Tiitu Nurminen on antanut kasvot susien lähellä eläville ihmisille Taajamasusi ry:n muodossa. Hän piti sutta suurena uhkana ihmiselle, erityisesti lapsille, vaikka ei ole sutta koskaan tavannutkaan. Hänen mielestään susi kuuluu vain erämaahan ja hän ymmärtää salakaadot. Hän ei nähnyt susissa mitään hyvää. Tiitu Nurmisen puheenvuoroista ei sovittelevaa sävyä löytynyt.

Rtkl:n tutkija toi esiin mielenkiintoisia asioita siitä, kuinka media on tuonut sudet ja susihavainnot isolla haloolla esiin. Pannoitus tuo oikeaa tietoa suden liikkeistä.

Mitä sitten itse ajattelen?

Ensinnäkin susi kuuluu ehdottomasti Suomeen ja mielestäni sen kanssa pitää vain oppia elämään. Susikanta Suomessa on pieni ja meteliä paljon! Paljon susia realistisempi vaara esimerkiksi lapsille ovat rattijuopot. Heidän uhreinaan kuolee joka vuosi kymmeniä ihmisiä, myös lapsia. Jopa maistissa olevat taksinkuljettajat ovat kärränneet pieniä kouluun. (Onneksi nyt on alkolukko!) Tästä käytin myös itse puheenvuoron illassa.

Yleensä liikenne on paljon suurempi uhka kuin sudet, samoin koirat, jotka ovat tappaneet 15 ihmistä viimeisen 10 vuoden kuluessa. Tämän mielenkiintoisen tilaston kuulin paikan päällä.

Ongelma on myös itse metsästäjät: Koirat juoksulangassa ovat kuin makkara kepinnokassa houkuttamassa pihapiirissä öistä saalistajaa helpon ruuan toivossa. Kun susilauma kaataa hirven, paikalla juoksee metsästäjää tasaisena virtana, jolloin sudet eivät voi hyödyntää saalistaan. Riistanruokintapaikat ovat hyvin lähellä taajamia, jolloin sudet tulevat paikalle riistan toivossa. Lisäksi alfa-yksilöiden ampuminen sekoittaa lauman toiminnan, jolloin yksinäisen suden ruuan saanti vaikeutuu huomattavasti. Salakaadot ovat itsestään selvästi tuomittavaa touhua!

Selvät sairaat yksilöt pitää poistaa ihmisten nurkilta. Jos susi on kulkumatkalla reviirinsä rajalta toiselle ja jolkottelee asutuksen ohitse, en käsitä, mitä vaaraa siitä on. Kauhea häly jäljistä ja itse eläintä ei näe kukaan! Myös median levittämä tieto susikohtaamisista pitää olla todellista, tutkittua tietoa eikä kuulopuheiden julkaisemista.

Kuuluin keskustelussa siihen vähemmistöön, joka haluaa suojella sutta. Haluan, että susiviha päättyy ja osataan elää yhdessä, monimuotoinen luonto ja me ihmiset. Onko ihminen luomakunnan kruunu? Ei! Luonnolle ihminen on se suurin uhka ja ilman luontoa ei ole ihmistäkään!

(Jos tämän vuodatuksen ;=) jälkeen vielä jaksat lukea ajatuksiani tästä aiheesta, kurkkaa Sivuistani kohta Luonto.)

2 kommenttia:

Tita kirjoitti...

Olen samaa mieltä siitä, että susi kuuluu Suomen luontoon ja oli paikalla ennen ihmistä. Jussi vetää kanssa aina herneen nenään, kun lukee uutisia susijahdeista yms. Ilmeisesti kaikki sudet pitäisi aidata johonkin reservaattiin... ja sit on just näitä, jotka ei ikinä ole nähneet sutta ja siitä huolimatta sitä pitää vihata ihan mielettömästi. Live and let live. Niin ja olen asunut ihan maalla maalla; meillä vaeltelivat hirvet, peurat, ilvekset, ketut (ehkäpä sudetkin) jne lähimetsissä ja pelloilla (joskus jopa pihallakin.

Jaana kirjoitti...

Minäkin mökkiläisenä neljän kuukauden ajan koen olevani todella maalla. Postireissulla kävellessäni ison tien varteen olen kerran yllättänyt hirven 7 metrin päästä ja säikähdimme molemmat toisiamme. Toisen kerran oli karhu juossut 2 tuntia aiemmin tien poikki ja metsämies oli koiran kanssa etsimässä sen jälkiä. Kevättalvella lähimökin pihalta löytyi emokarhun ja pennun makaus- ja tepastelujäljet ja Ursa-suden lauma juoksi kerran jäätä pitkin. Ilveksiä ja monia muita pienempiä on liikkunut lähistöllä.

Jos susi tai karhu tulisi vastaan, totta kai silloin pelkään varmaan housunlahkeet tutisten. Mutta se ei tarkoita, etteikö nämä eläimet saisi liikkua samoissa metsissä minun kanssani.

Minusta nämä ovat olleet hienoja luontokokemuksia, joita toivon näkeväni ja kuulevani myös tulevaisuudessa.