perjantai 12. helmikuuta 2016

Perjantaiolo


Nautinnollista: Perjantai ja koko viikonloppu edessä!

Viikko kiihtyi loppuaan kohden. Nukuin yhden yön huonosti ja eilen illalla selvittelin työjuttua vielä kymmenen aikaan illalla. Yöllä heräsin kolmen maissa rämähdykseen: Yksi tauluista oli tippunut seinältä. Onneksi ei mennyt lasi rikki. 

Tänään tuntui sitten olo valmiilta viikonlopun viettoon. Koulun jälkeen kiirehdin ompelijalle maksamaan kummitytön tanssiaisleningin lyhennyksen ja sieltä äidille. Kotiin tulin kaupan kautta. Huomasin matkalla, että päätä särki, joten kotona nappasin heti särkylääkkeen. En halunnut ottaa sitä riskiä, että onkin migreeniä.

Nukuin kunnon päiväunet ja sitten tekaisin kahvin kanssa laskiaispullat. Toiseen laitoin mansikkahilloa ja toiseen lakkahilloa. Kun päänsärkykin oli hellittänyt, niin maistuivat aika mukavilta!

Äsken soitin ystävälle, joka on ollut sairaalassa operaatiossa. Hän olikin jo kotona ja tuntui voivan hyvin. Hienoa, että leikkaus oli voiton puolella ja jokainen päivä tästä eteenpäin on jo toipumista.

Nyt vain oleilen ja nautin perjantaitunnelmasta ampumahiihtoa seuraten. Ihanaa vain olla tekemättä mitään!  No, ehkä vähän sukkaa kudon kuitenkin :=)

3 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Nautinnollista lepo ? viikonloppua ja mukavaa ystävänpäivääkin.
Mies seuraa ampumahiihtoa ja minä valmistelen huomisia töitä.

Maisakaisa kirjoitti...

Oi onnellista! Ihanaa, jos voi olla tekemättä mitään!
Hyvää viikonloppua ja ystävänpäivää!

Jaana kirjoitti...

On todella nautinnollista viettää viikonloppua ilman mitään velvoitteita!