keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Tyky-ilta

                                                                                             (Jaakobin taivaallinen veri,
                                                                                              kuva: Serlachius-museo
                                                                                              Gösta)
Tyky-iltapäivä pidettiin eilen museossa. Saimme tutustua upeaan Anselm Kieferin näyttelyyn, jonka valtavan kokoiset teokset tekivät vaikutuksen - ainakin minuun.

Ensimmäisen kerran Suomessa näin laajasti esitellyt Kieferin monikerroksiset työt mykistivät. Taiteilija käyttää lähtökohtana historiaa, mytologiaa ja kirjallisuutta käsitellen erilaisia käännekohtia, erityisesti vaiettuja asioita sekä kipupisteitä. 

Työt olivat valtavan kookkaita, osa myös hyvin raskaita. Reliefimäisyys, sementin, lyijyn, piikkilangan, mutta toisaalta myös kasvien, hiekan ja tuhkan käyttö, tekevät teoksista hyvin mielenkiintoisia.

 Minua puhutteli erityisesti värimaailma, sen harmaan, mustan, valkoisen ja ruskean eri sävyt. Näin ensin vain ihanat, elävät väripinnat, vasta myöhemmin yksityiskohdat, jolloin tunnelma jonkin verran muuttui. Joka tapauksessa teoksissa riittäisi sulattelemista, vaikka niitä katselisi monen monituista kertaa.

Oli myös mielenkiintoista osallistua opastukseen, jolloin töistä sai paljon enemmän irti. Olinkin aiemmin käynyt ne ihan vain omin päin katsomassa. Lopuksi söimme päivällisen museon ravintolassa, joten saimme tuhdin annoksen kulinaristista nautintoa myös. 

Oikein mielenkiintoinen tyky-ilta. "Näist mie tykkään!"

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Tuollaiset TYKY-päivät ovatkin mileenkiintoisia ja antoisia ja sinne lähtee mielellään mukaan.

Jaana kirjoitti...

Kyllä vain! Tämä oli yksi parhaista - minun mieleni mukainen.