Matematiikan tunnin alussa kotitehtäviä tarkistaessamme huomasin, että numeroita on vaikea nähdä. Katsoessani luokkaan oppilaiden kasvoista näkyi vain puolet. Itku! Migreenikohtaus tulossa ja aura päällä! Puolet näkökentästä oli kuin väreilevän veden takana.
Olinkin pari päivää sitten mietiskellyt, että edellisestä migreenistä taitaa olla lähes vuosi aikaa. Minulla tämä riesa tulee todella harvoin ja on sikäli helppo, että siihen auttaa tavallinen ibuprofeeni, jos sen ehtii ottaa auran aikana ennen päänsäryn alkamista. En siis voi verrata tautiani niiden kanssa, joilla on kova migreeni.
Onneksi luokassa oli erityisopettaja ja avustaja. Opetin uuden asian loppuun ja sitten kiirehdin hiljaisen työn jakson alkaessa ottamaan lääkkeen. Burana Pore on tällä hetkellä minulle osoittautunut hyväksi, sillä se auttaa nopeasti. Nytkin ehdin lääkitä itseni ajoissa, joten päänsärkyä ei ehtinyt tulla, onneksi.
Mikä kohtauksen laukaisee, jää minulla usein hämärän peittoon. Ehkä nyt on ollut syynä kirkas auringonpaiste, jota on ollut koko viikon ja en ole muistanut käyttää aurinkolaseja. Nyt täytyykin olla tarkkana niiden kanssa.
Kotiin päästyäni nukuin iltapäivällä tunnin verran. Sen jälkeen onkin ollut aivan tavallinen olo. Selvisin tällä kertaa taas todella helposti!
2 kommenttia:
Migreeni on hankalan inhottava tauti, jos sitä on usein.
Olet hyvin varautunut, kun lääke löytyi helposti.
Hyviä yöuniakin tämän jälkeen!
Kiitos! Joskus pää jää "aran" oloiseksi kohtauksen jälkeen, mutta nyt ei.
Minulla on aina lääkettä mukana, vahingosta viisastuneena!
Lähetä kommentti