lauantai 19. huhtikuuta 2014
Lankalauantain kukerrusta
Lankalauantaina ovat pahat henget, trullit ja noidat valloillaan. Yksi istuu mökin takan päällä nytkin...
Päivällä olin syömässä kummitytön kanssa. Hänen muu perheensä on Pohjanmaan mökillä, joten toteutimme pitkään suunnitteilla olleen pizzareissun. Oli kiva syödä yhdessä ja jutella kuulumisia. Skootterilla päristellen hän jatkoi matkaansa kotiin Nella-koiraa lenkittämään.
Minä lähdin mökille. Tie on niin kuiva, että perille pääsee jo autolla. Sisällä on herttainen hyrskyn myrskyn, kun siivoukset ovat kesken. Tänään tyhjentelin pesistä tuhkat, tuuletin ryijyt ja täkänät, imuroin seiniä ja kattoja sekä ravistelin verhoja. Itse imurointi ja lattian pesu on nopea juttu, kunhan saa muut "nuohoukset" ensin tehtyä.
Pihalla vaeltaessani kuulin vastarannalla teerien kukertavan ensi kerran. Mökin yllä otti korkeutta 26-päinen kurkiaura. Metsiköstä kuului peipposen, mustarastaan ja yläilmoista kiurun huumaava konsertto. Pihassa olivat kukintansa aloittaneet jo krookukset ja narsissitkin olivat viikossa venyneet pituutta. Valkovuokon nykeröitä nousee nurmikolla. Oi, ihan sekoan tästä kevään ihmeestä!
Ihana päivä! Kotiin ajellessa kuuntelin autossa Mozartin Requiemia, nyt tulee Teemalta Matteus-passio. Hemmottelua upealla musiikilla!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Oi, valkovuokkojakin jo. Ja monenlaista lintujen laulua.
Kummilapselle on ilo saada olla kahden kummin kanssa.
Kummilapset ovat aivan superhienoja ja aika heidän kanssaan spesiaalia!
Lähetä kommentti