Tulimme hautajaisista. Aamulla aikaisin lähdettiin ajelemaan paikkakunnalle, josta isäni ja osaksi äitinikin suku on kotoisin.Siunaus oli puolen päivän aikaan. Ajoitus meni ihan nappiin, eikä tullut kiire eikä oltu liian aikaisinkaan.
Äitini äidin sukuhaaran vanhin, äitini eno, kuoli kunnioitettavassa 92 vuoden iässä. Sukulaisista suurin osa oli minulle aivan tuntemattomia, mutta nytpä tuli ainakin jotenkin heidät hahmotettua. Äiti tuntui olevan mieluinen vieras vainajan lapsille, joista osa ei ollut häntä pitkään aikaan tavannut. Meidät kiiteltiin moneen kertaan, kun olimme jaksaneet täältä vähän kauempaa lähteä mukaan.
Karjalaisissa hautajaisissa on surun keskellä aina ilo läsnä. Voisi sanoa vanhan kansan suulla: "Oli hyvät hautajaiset!" Veteraanikuoro lauloi, papilla oli hyvät puhelahjat ja miellyttävä persoona, kanttori lauloi ja soitti taidokkaasti ja vainajan lapset sekä lapsenlapset muistelivat ansiokkaasti vainajaa. Tuli hyvä mieli lämminhenkisestä surujuhlasta.
Kanttorin kanssa meillä sukeutui pitkä, hyvä keskustelu. Hauskaa, kun joskus tuntee olevansa ventovieraan kanssa samalla aallonpituudella! Kanttori sattui lisäksi tuntemaan entisen kanttorimme ja nykyinen oli ollut hänen sijaisenaan joitain vuosia sitten. (Piiri pieni pyörii...!) Minusta oli hienoa kuunnella huilua soittavan papin ja miellyttävän baritoniäänen omaavan kanttorin yhteismusisointia, joka oli hyvällä maulla ja taidokkaasti toteutettu. Mahtavaa, että pienellä paikkakunnalla on näin hyvät työntekijät, jotka voivat ottaa käyttöönsä myös oman harrastuneisuutensa.
Muistotilaisuuden jälkeen kävin vielä isovanhempieni haudalle viemässä pääsiäisnarsissit. Maa oli osaksi vielä jäässä, mutta sain kuin sainkin kaivettua kaksi kuoppaa, johon kukat istutin.
Oli niin "helppo hengittää" oman suvun maalla!
2 kommenttia:
Samantapainen kokemus minulla karjalaisista hautajaisista. Isäni serkun kanssa iloitsimme ja nauroimmekin isosetäni (isän serkun isän) muistotilaisuudessa, kun tutustuimme toisiimme ja kerroimme juttuja. Edellisen kerran tavatessamme olin ollut vasta lapsi. Isosedän siunannut pappi osui kulkemaan ohitsemme ja totesi, kun vähän nolostuimme: "Työ liityttä vanhoihin karjalaisiin, jotka kysyvät et oliko hauskat hautajaiset."
Iäkkään ihmisen hautajaiset ovat muutenkin seesteisemmät kuin nuoremman.
Näin on. "Elämästä kyllänsä saaneena", sanoi joku paikallaolijoista. Lohdullinen ajatus.
Lähetä kommentti