sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Lauantailounas


Lauantaina kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa, joka sijaitsee järven rannalla, kuitenkin lähes keskellä kaupunkia. Pienen paikan etuja!

Ruoka oli maittavaa: Söimme kukkakaalijuustokeittoa, mantelikalaa, porsaanpaistia, hunajalla maustettuja juureksia, monenlaisia salaatteja ja jälkiruuaksi oli puolukkapannacottaa. Salaattien kanssa oli tarjolla erilaisia siemeniä. Jälkiruokapöydässä oli myös appelsiinikeittoa ja pannaria. Kaikkea ei jaksanut edes maistella.


Ravintola sijatsee vanhassa veturitallissa ja ympärillä on "uniikkeja putiikkeja", kuten he itse mainostavat. Nyt kuitenkin vain ruokailimme. Kesällä oli ihanaa syödä ulkona järvenpuoleisella terassilla, mutta ilmojen viiletessä ulkotilat olivat jo pois käytöstä.


Pihassa vastaan tuli myös autolastillinen rouvia, joiden auto oli hetken päästä pysäytettynä poliisien toimesta kaupungin keskustassa. Kiinnitin huomiota, että yksi rouvista jäi käynnissä olevaan autoon muiden astellessa kaupaan. Lieneekö lähdetty putiikeista maksamatta, kun poliisikin oli heistä kiinnostunut. Surullista!


Maisema ikkunasta oli syksyisen kaunis. Miten voikin olla aina vaan niin värikästä ja aurinkoista! No, lehdet ovat tänään lentäneet siihen malliin, että kohta alkaa lehtipuista suurin osa olla paljaana.

Tapasimme myös tuttuja, joiden kanssa vaihdettiin muutama sananen. Ruoka oli todella herkullista! Pitkään iltaan ei jaksanut muuta kuin sulatella.

Ei kommentteja: