perjantai 7. lokakuuta 2011

Siikaraukka


Töiden jälkeen lähdimme katsomaan, onko verkoissa kalaa. Säätiedotus oli luvannut myrskytuulta, mutta kun eilen verkkoja ei ollut kukaan ehtinyt käydä kokemassa, oli tänään mentävä. Onneksi verkot olivat tällä kertaa pienessä lammessa Karin suvun mökillä. Sinne uskalsi mennä kamalasta tuulentuiverruksesta huolimatta. Meidän mökkijärvelle ei olisikaan ollut menemistä tällaisella tuulella.


Rukoilin koko venematkan mielessäni: "Alä, Ahti, anna kalaa. Nythän on menossa eläinten viikko!" Ääneen en tohtinut sitä lausua, sattuneesta syystä (=Kari). Soudin myötätuuleen, eikä tarvinnut juuri muuta tehdä kuin pitää vene suorassa. Puhuri piti huolen lopusta.


Perä käännettiin tuuleen ja sitten aloin huovata oikein voimallisesti. Kari nosti kolme verkkoaan pois ja kuinkas kävikään: Rukoukseni oli mennyt harakoille, sillä verkosta löytyi puolentoista kilon siika. Voi sitä raukkaa! Eläinten viikolla piti henkensä heittää ihmisten kulinaaristen oikkujen vuoksi!


Takaisin soudin vastatuuleen ja sain pistää parastani, jotta vene yleensä olisi liikkunut mihinkään. Kari ryhtyi heti kalaa perkaamaan ja minä odottelin mökin rappusilla silmät ja korvat peitettynä, kunnes tappaminen oli suoritettu. Sitten tulin seuraamaan perkausta. Voi minua! Perkaan kalat, jos on pakko, mutta hengen ottaminen suurelta kalalta on kamalaa. Ei olisi minusta kalastajan eukoksi!


Kaksinaamaisesti sitten huomenna pistelen hyvällä ruokahalulla siikaa poskeeni!

Ei kommentteja: