Viime lauantaina olin "esi-isien mailla" Padasjoella Sydän-Hämeessä. Isäni suku on sieltä kotoisin ja kuulun isänäidin puolelta Virmailan laajaan sukuun. Isä asui lapsena Arrakoskella ja sieltä isänäitikin oli syntyjään.
Nyt kyläyhdistys oli tempaissut ja laatinut 349-sivuisen kyläkirjan, jonka julkaisutilaisuus oli lauantaina. Minä en olisi mitään tiennyt asiasta, ellei yksi kirjan kirjoittajista olisi soittanut paria päivää aikaisemmin ja kutsunut julkaisutilaisuuteen. Kirjassa on paljon isoisäni Toivo-papan valokuvia, mm. kansikuvakin, joten olen ikuisesti kiitollinen tästä kutsusta. Suurkiitos Minna Perälälle!
Julkistamistilaisuus oli ulkona raittiusseuran talon pihamaalla. Kirjan kirjoittajat kertoivat kirjan synnystä, laulettiin Hämäläisten laulu ja tarjolla oli lopuksi hyvät kakkukahvit. Kirjaa sai tietenkin myös ostaa, ja minähän olin jonossa ensimmäisten joukossa.
Kirja on ammattitaidolla tehty ja hyvin mielenkiintoinen. Toivo-pappa harrasti laatikkokamerallaan valokuvausta koko elämänsä ja tallensi kylän historiaa vähän joka alalta. Löysin kirjasta lukuisia sukukuvia, maaseudun elämästä kertovia sekä maisemakuvia. Kaikki minulle tietysti äärimmäisen rakkaita ja tärkeitä.
Juhlan jälkeen kävelimme kosken varrelle kurkistelemaan isän synnyinkodin suuntaan. Suvannon takana kivenheiton päässä, Miestämä-järven rannalla oli isän lapsuuden maisemat, mutta tässä kosken partaallakin hän varmaan päivittäin juoksenteli. Putosipa hän kerran koskeenkin, josta isänsä hänet pelasti, kun työpaikaltaan meijerin ikkunasta näki pojan polskivan virran vietävänä. Isä kertoi, että ikinä ei isän käsi tarrautuneena hänen tukkaansa ollut tuntunut niin hyvältä kuin silloin, kun pappa poikansa tukasta vetäen koskesta onki!
Arrakoskea on anottu palautettavaksi luonnontilaan, mutta kyläyhdistys tyytyi voimalan jatkumiseen, jos kalaporras rakennettaisiin ja pysyvä virtaama palautettaisiin. Marraskuussa 2019 juoksutus alkoi ja kalaporras on rakennettu. Nyt on mielenkiintoista nähdä, kelpaako se uhanalaiselle Päijänteen taimenelle. Aika näyttää.
Kyläkirjan lukemiseen kului viikonloppu, ja vieläkin se pyörii pöydällä. Hieno kirja ja minulle henkilökohtaisesti hyvin rakas. KIITOS Arrakosken kyläyhdistys suurenmoisesta työstänne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti