tiistai 30. elokuuta 2022

Uusi rytmi

 


Elokuu on tuonut mukanaan uuden päivärytmin. Ennen tähän aikaan aamun väritti kiire töihin, ja illalla oli välillä aivan rättiväsynyt kotiin tullessa. Nyt on toisin, ihanaa!

En ole mikään aamuvirkku, joten siihen varmasti on liittynyt aina haluttomuus mökillä aamu-uintiin. Päivällä uin ja juoksen vedessä vaikka kuinka, mutta aamu-uintia olen aina karttanut. Tämän kesän aamut olen kuitenkin aloittanut uinnilla. Nyt elokuun lopussa usva valtaa maisemat, vedessä kelluu keltaisia lehtiä ja kurjet huutelevat lähipellolla. Luonnon kauneudesta haltioituneena pulahdan veteen, teen 50 vesijuoksupolkua ja nousen ylös. Mikään aamu-uimari en vieläkään ole, mutta iloitsen jo tästä. Viileä vesi herättää hyvin mielen ja nivelet uuteen päivään. 

Pulahduksen jälkeen juodaan aamukahvit rauhassa. Ei mihinkään kiirettä... Voi, että nautin! Kahvikupposen kanssa saatan unohtua pitkäksi aikaa katselemaan järvelle aaltojen liplatusta tai tyyntä veden pintaa.

Aamupalan jälkeen suuntaan mökkitielle kävelemään kolmen kilometrin lenkin. Tänään katselin, kuinka metsäalvejuuri, sananjalka ja hiirenporras, nämä tutut "saniaiset", alkavat jo ruskistua alkavan syksyn merkkinä. Linnut ovat vaienneet ja suurin osa mökkiläisistä on jo lähtenyt vakiasunnoille. Hiljaiset ovat mökkirannat kesän jälkeen. Silmä ja korva lepää... Leppoisaan mökkipäivään riittääkin sitten yksi puuha.

Olen jo miettinyt, että kaupunkielämän koittaessa lähden aamupäivästä pyöräilemään 14 km lenkin. En ole koskaan ollut mikään pyöräilijä, sillä reipas kävely on ollut se minun juttuni. Nyt nivelrikkoisille polville pyöräily tekee hyvää ja uudehko menopelikin on varastossa, joten ei muuta kuin kypärä päähän ja menoksi. 

Tämä uusi elämänvaihe on kyllä hitsin kiva!

Ei kommentteja: