maanantai 5. tammikuuta 2015

Kotona taas


Toiseksi viimeinen lomapäivä alkoi siivoamisella. Mukava aloittaa kohta työt, kun ei tarvitse heti tarttua imurin varteen. Ihmettelin itsekseni, miksi joulukuusi ei vielä ravista neulasiaan. Se laitettiin sisälle jo viikkoa ennen aattoa eikä osoita merkkejäkään kuihtumisesta. Näin sitkeää kuusta ei ole meille ennen osunut! Se saa olla paikoillaan nuutinpäivään saakka.

Sain iltapäivällä vieraita, joiden kanssa oli mukava kahvitella. Samalla hoidettiin yhden vieraan tukkeutunut viemäri kuntoon, ettei loppiaisena tule vastaan vielä suurempia yllätyksiä. Homma hoituikin varsin sutjakkaasti.

Vaikka pakkasta oli lähemmäs 17 astetta, ulkoiltiin ihanassa kuutamossa. Taivas oli niin syvän sininen ja kuu valaisi pimeämmätkin polut. Talvisen kaunista!

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Mukavaa uutta lukukautta!
Poikakin perheineen palasi viikon Kananrianreissulta ja työt alkavat torstaina taas koulussaan.

Jaana kirjoitti...

Kiitos! Hyvää vuoden alkua!

Loman jälkeen on paluu arkeen, jota ilman ei olisi juhlatunnelmaakaan.