lauantai 24. tammikuuta 2015

Humputtelua


Meiltä ajellessa muutamia kymmeniä kilometrejä muuttui maisema satumaisen kauniiksi. Puut olivat paksussa valkoisessa huurteessa ja puhdas lumi levittäytyi kuorrutuksena kaiken ylle. Olisipa ollut kunnon kamera mukana!


Ostin kouluun virkkauslankoja, kierrettiin muutamassa vaateliikkeessä ja sitten käytiin pizzalla, pitkästä aikaa. Söin tandor-pizzan tulisine kanoineen ja paistettuine banaaneineen. Oli tosi maukas, sillä vastakkaiset maut hyvin täydensivät toisiaan. Toisessa pizzassa oli ilmakuivattua kinkkua ja vuohenjuustoa, oikein hyvää sekin. Loppupäivä onkin mennyt vatsaa lasketellessa. Huomenna on tarjolla nepalilaista ruokaa. Mielenkiintoista!

Nyt pitäisi vielä kahlata uuden opetussuunnitelman perusteita ensi viikon ops-ryhmää varten. Taitaa olla kolmas opetussuunnitelman teko urallani. Ei oikein innosta vielä... ehkäpä myöhemmin...

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Kerkiät vielä neljännenkin opetussuunnitelman tekoon! Välillä tuntuu, että turhaan niitä opseja vaihdetaan tiuhaan.

Jaana kirjoitti...

Niinpä! Opsin synnytys on aina iso ponnistus ja välillä turhauttaa. Mutta maailma muuttuu ja opetus sen mukana, joten jospa tämäkin uudistus toisi jotain hyvää ja tärkeää evästä oppilaille tulevaisuutta varten.