torstai 29. tammikuuta 2015

... from Iceland

                               

Kaupunkimme Regio-hankkeeseen kuuluva konferenssi oli tänään työnkuvassa koko iltapäivän. Teemme sivistyspuolella yhteistyötä Islannin kanssa ja molemmista maista on käyty vierailulla toistemme luona jo useamman kerran. Tänään saimme ison pläjäyksen aiheesta paikallisessa museossa.

 "Regio-hankkeen avulla 

- vahvistetaan kouluopetuksen eurooppalaista ulottuvuutta ja edistetään paikallisten ja alueellisten opetusviranomaisten välistä yhteistyötä

- tarjotaan eri alueiden opetusviranomaisille tilaisuus yhteistyöhön molempia kiinnostavien teemojen parissa

 - autetaan osallistuvia alueita kehittämään ja vaihtamaan hyviä käytäntöjä, aikaansaamaan kestävää yhteistyötä yli rajojen sekä antamaan opettajille, oppilaille, hallinnoijille ja muille osallistujille eurooppalaisia oppimiskokemuksia."


                                 

Region yhtenä yhteistyöalueena on ollut taide ja käsityö. Yleisen sivistystoimen järjestämisen ja vertailuosion jälkeen näimme kuvin ja sanoin koostettuja esityksiä molempien maiden kädentaitojen opetuksesta ja taidekasvatuksesta. Tässä projektissa on erityisesti painotettu luonnonmateriaaleja ja hienoja töitä oli tehty kummankin maan kouluissa.

Kolmetuntinen konferenssi kului nopeasti ja pelkkään englannin kieleen tottui nopeasti. Kieli ei ollut kenenkään äidinkieli, joten välillä oli hyvinkin helppo seurata, välillä taas saattoi mukavasti tipahtaa kärryiltä joksikin aikaa. Ei haitannut!

                                  
Lopuksi saimme museon ihanassa kahvilassa pienen, nautinnollisen virkistyshetken. Ei hassumpi työiltapäivä!    

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Tuleeko Sinulle matka Islantiin? Vai netin välitykselläkö toimitte lisää?

Jaana kirjoitti...

Minulle ei tule Islannin matkaa, mutta muutamalle kollegalle kyllä. Olen itse käynyt Islannissa viitisentoista vuotta sitten. Erittäin mielenkiintoinen maa, jossa kannattaa vierailla, jos on mahdollisuus.