sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Vadelmaveneilyä
Vadelmaveneitä on syöty jo kauan karkinhimoon...
Tänään käytiin katsomassa suomalais-ruotsalainen elokuva Vadelmavenepakolainen, jonka on ohjannut Leif Lindblom. Elokuva pohjautuu Miika Nousiaisen esikoisromaaniin ja kertoo suomalaisesta Mikko Virtasesta, joka lapsesta lähtien ihannoi Ruotsia ja myöhemmin kokee syntyneensä väärään kansallisuuteen.
Päähenkilö, jota esittää Jonas Karlsson, tapaa ruotsalaisen psykologi Mikael Anderssonin, joka lahjoittaa hänelle henkilöllisyytensä. Sitten toteutuukin Mikon fantasia elämästä Ruotsissa ruotsalaisella identiteetillä varustettuna. Elokuvan Mikko on lempeä tyyppi toisin kuin romaanissa, jossa on synkkä pohjavire: Päähenkilö tekee murhia ja joutuu niistä myös vastuuseen.
Elokuva oli hauska ja kirjan idea omintakeinen sekä elokuvaksi käännettynä viihdyttävä. Ruotsalaisnäyttelijä tekee varsin hyvän roolin Ruotsiin muuttaneena suomalaisena ja on joutunut opettelemaan elokuvaa varten myös suomen kieltä. Naispääosassa on Solsidan-sarjasta tuttu Josephine Bornebusch, jonka näyttelijäsuoritukseen erityisesti ihastuin. Mukava oli myös kuunnella Tuomas Kantelisen musiikkia.
Koleaan, tuuliseen ja kosteaan sunnuntaihin sopi hyvin tämä leffa, vaikka kaikki seurueemme jäsenet eivät pitäneetkään elokuvasta yhtä paljon kuin minä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Ruotsinlaivalta ostimme takavuosina lasten pieninä ollessa aina vadelmaveneitä ja lakritsiveneitä (joista minä erityisesti tykkäsin).
Meidänkin pitäisi käydä katsomassa se elokuva.
Meilläkin oli eväänä veneitä ihan vain tunnelman vuoksi ;=) ja maistuivathan ne mukavalta pitkästä aikaa.
Lähetä kommentti