torstai 30. lokakuuta 2014

Ennakkoäänestystä



Kirkollisvaalit ovat menossa, joten sain tiistaina olla osan päivästä ennakkoäänestyspaikalla vaalitoimitsijana. Alku omasta ajastani oli vilkasta, mutta viimeisen tunnin olimme tyhjän panttina ja juttelimme mukavia. Yhtään äänestäjää ei silloin käynyt.

Äänestin itsekin ennakkoon ennen oman vuoroni alkamista. Aina ennen olen halunnut käydä varsinaisena päivänä suorittamassa velvollisuuteni, mutta nyt hairahduin. Huomasin taas kerran, miten mutkikas tapahtuma ennakkoäänen antaminen on ja myös kallis. Tarvitaanhan lipun lisäksi kaksi kirjekuorta ja saatekirje per ääni. Leimauskin on jotenkin epäloogista, kun äänestyshetkellä kuori leimataan eikä lippu. Kukahan järjestelmän on keksinyt?

Isänpäivän iltana urakka jatkuu, sillä olen lupautunut laskemaan ääniä. Aloitamme ennakkoäänillä ja jatkamme myöhemmin varsinaisten äänien laskemisella. Mielenkiintoista!

                                           

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Ennakkoon mekin olemme käyneeet äänestämässä. On hyvä että on niitä vapaaehtoisia (vai vaalilautakunnan jäseniä), jotka ovat toimitsijoina.

Jaana kirjoitti...

Niin, väkeä tarvitaan, muuten ei tulisi koko hommasta mitään.