keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kaikuja töistä 2


Tänään kävin töissä. Koulumme on saanut uudet, kauniit puupulpetit ja tuolit. Jo ulko-oven avatessa tuoksui uudelta. Olen iloinen, että satsattiin puisiin eikä halvempiin levypintoihin.

Iltapäivällä oli veso-koulutus. Aloitimme uuden opetussuunnitelman teon minulle uudella dialogi-menetelmällä. "Purkaamo" työtapana oli mielenkiintoinen ja opsin osuus ihan hyvä.

Iltapäivän lopuksi tunnelma vaihtui. Kaupungissamme on valmisteltu koulutukseen liittyvää uutta juttua hiljaisuudessa ja nyt se vain pudotettiin tiedoksi meille, joita asia koskee. Olimme äärimmäisen närkästyneitä, että emme ole päässeet asiaa valmistelemaan. Avointa päätöksentekoa ja työkulttuuria toitotetaan, mutta toteutus on toinen. Jäi vähän paha maku suuhun, vaikka veso-iltapäivä muuten olikin onnistunut.

Lauantaina on toinen koulutuspäivä. Nämä ovat minulle vapaaehtoisia, koska olen sairauslomalla, mutta ajattelin mennä kuuntelemaan, jotta pysyn kärryillä. Ihan sama, istunko kotisohvalla vai koulutuksessa, kunhan muistan pitää käden kohoasennossa. Kuunnella aina voi, vaikka käsi paketissa!

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Koulutuksessa tapaa myös työtovereita ja kuulee muitakin uutisia kuin koulua koskevia...
ja voi olla hetken muualla kuin omissa ajatuksissa

Jaana kirjoitti...

Näin on!