Olin tänään kuoron kanssa messussa. Räväytimme viimeisellä laululla (Simojoen Pekan Evankeliumi), sillä teimme sen varsin gospel-henkisesti taputuksineen ja viihteellisine saundeineen. Puhuimme myös osan tekstistä säestyksen päälle, joka teki aika metkan tunnelman. Koska kanttorimme loihti uruista "bassoja ja sähköurkuja", minun tehtäväkseni jäi johtaminen. Yhdellä kädellä! Minä kun niin jo luulin pääseväni rivikuorolaiseksi.
Laulut sujuivat varsin hyvin ja olimme tyytyväisiä. Oli niitä harjoiteltukin tavallista pidempään. Nyt palataankin normijärjestykseen, sillä ennen seuraavaa keikkaa ehtii olla vain kaksi treeniä.
Heräsin aamulla jostain syystä jo neljältä, joten otin ruhtinaalliset päiväunet iltapäivällä. Kävin kävelyttämässä äitiä, kun vesisade päättyi. Olikin mukava ulkoilla, kun ei satanut. Varsin harmaa päivä on kyllä ollut.
Illalla katselin olympialaisten päättäjäiset. Siellä oli ihan kivaa ohjelmaa taas tarjolla. Ihastelin erityisesti Gergievin johtamaa tuhatpäistä nuorten kuoroa, joka lauloi Venäjän kansallislaulun. Siinä on kyllä yksi hienoimpia kansallislauluja maailmassa! Sydämessä sykähtää aina, kun sen kuulen. Se on vain niin mestariteos sävellyksellisesti!
Ilotulituksen taustalla soi Tsaikovskin pianokonsertto, joka oli myös aivan mahtava valinta. Täytyy kehua venäläisiä, sillä kisat, puitteet ja juhlat olivat hienosti toteutettu. Rahaa on palanut liikaakin!
Hyvä ystäväni vaimoineen lähti tänään Thaimaahan kolmen viikon lomalle. Toivottavasti ovat onnellisesti koneessa ja aamulla perillä! Minulla ei ole talvilomafiilistä ollenkaan, vaikka meillä on nyt loma aluillaan. Käsi mokoma sotki tunnelmat kokonaan. Onhan näitä lomaviikkoja pakosti edessä vielä monta!
2 kommenttia:
Elämä jatkuu kuin ei mitään kädessä olisikaan - noin kuvaannollisesti ainakin.
Niinhän se jatkuu, kun muuta vaihtoehtoa ei ole! No, ihan oikeasti on ollut helpompaa kuin kuvittelin, vaikka kärsivällisyyttä vaatiikin. Hyvää opettelua tällaiselle nopeatempoiselle ihmiselle!
Lähetä kommentti