Vettä, vettä, vettä...

Tapaninpäivän ajelulla kävimme mökillä. En ole koskaan aiemmin siellä joulunpyhinä pistäytynyt, vaikka mustia jouluja on muulloinkin ollut ja tie olisi ollut ajokelpoinen. Silloin vielä ei satanut...

Ohut jää oli järvessä ja näytti siltä kuin olisi ollut peilityyntä. Kaikki oli muuten ok, mutta naapurin puolella hyvin lähellä rajaamme on iso mänty kallistunut. Onneksi se on sellaiseen suuntaan, ettei kaadu kumpienkaan mökkien päälle. Saa nähdä, kestääkö pystyssä kesään asti.

Orvokit kukkivat edelleen, vaikka olin ne astioista kumonnut pois. Hassua, joulukuussa!

Eilen alkoi sitten sade. Se on jatkunut lähes taukoamatta ja vieläkin ikkunaan ropisee pisaroita. Jos tämä kaikki sade olisi tullut lumena, meillä olisi jo komeat hanget. No, onneksi ei ole! En rakasta vesisadetta, mutta en pidä lumestakaan. Minulle riittää, kunhan maa on valkoisena. Mitään paksuja hankia en tarvitse. Toivottavasti tästä talvesta tulisikin vähäluminen talvi. (...jolloin lumet keväällä sulavat sukkelasti ja minä pääsen nopeammin mökille, jee!)

Eilen lähdimme erämaamökille sitomaan lautataapelien suojana olevat kattopellit kiinni. Myrskytuuli on niitä pariin otteeseen riepotellut ja nyt laitoimme ne kiinni kuormausliinoilla. (Olikohan oikea nimitys?) Samalla merkkasin yhden metsäojan, jotta kaivinkone näkee kaivaa ojan auki oikeasta kohdasta. Talvella tulee sinne joku metsätyö ja lumen alta ojalinjaa ei erota.

Nauhoja laitellessani humpsahdin sammalten sekaan saappaan vartta myöten. Puolesta sentistä oli kiinni, ettei vesi hulahtanut varresta sisään. Eipä lisäkastuminen olisi paljon haitannut. Koko ajan satoi, joten aika kostea olo oli, kun kotiin tulimme.

Joululaulujen sijaan mielessä soi "Sataa, sataa ropisee, pili-pili-pom!"