"On äiti laittanut kystä kyllä..."
Tänään on tehty samoja joulun valmisteluja kuin varmaan tuhansissa muissakin perheissä: valmistettu rosolli ja muut aikaa vievät salaatit, laitettu silli ja muut suolakalat valmiiksi tarjoiluastioihin sekä ihmetelty kinkun sisälämpötilaa. Sillihomman teki Kari ja minua nauratti, kun hän insinöörin tarkkuudella mittaili, miten palaset mahtuvat tarjoiluastiaan. Hieno asetus tuli!
Perunalaatikon teko on lähes taidetta meillä! Se oli imeltymässä uunissa koko yön ja aamulla vein osan sisareni perheeseen. Ennen äitini teki sitä ison määrän, jota sitten jaettiin useampaan huusholliin. Viime vuosina Kari on hoitanut laatikoiden valmistamisen, mutta nyt se oli minun hommani. Elämäni ensimmäisen kerran tein perunalaatikon alusta alkaen itse, ennen olen ollut aputyttönä. Hyvin näytti onnistuvan ja aamulla paistetaan. Meillä on sellainen tapa, että kinkku ja perunalaatikko pitää ottaa joulupöytään suoraan uunista. Perinteitä pitää olla... ;=)
Päivän päätteeksi kävimme joulusaunassa kynttilän valossa kylpemässä, tällä kertaa jo aaton aattona, sillä jouluvieraamme tulevat jo puolen päivän jälkeen syömään meille. Yleensä olemme saunoneet aattoaamuna.
Nyt joulun juhla saa tulla!
2 kommenttia:
Ensimmäistä kertaa jäi tuuvinki tekemättä joulun alla...työ imi...vaan nyt on jouluyö - Jeesus siunatkoon Sinua ja läheisiäsi tänäkin jouluna.
Kiitos. Siunaus papin sanomana (tai kirjoittamana) tuntuu aina erilaiselta - lämmittää sydäntä ja kantaa joulunajassani.
Lähetä kommentti