torstai 12. joulukuuta 2013

Joulujuhlaa



Enpä ole tällä viikolla ehtinyt liiemmälti netissä roikkua. Meillä on ollut koulussa joulujuhlaviikko ja viimeiset harjoitukset ovat sähköistäneet päivät. Tänään oli sitten joulujuhlan vuoro.

Juhla oli perinteinen kuusijuhla joulukuvaelmineen, tonttuleikkeineen ja näytelmineen. Tosin, kun oli pikkuoppilaista kyse, meidän luokkamme näytelmä oli ehkä paremminkin "näytelmän poikanen": laulun, runon, piirileikin ja nokkahuilun soiton maustama häivähdys Korvatunturin joulusta draaman muodossa. Kovasti saimme kehuja ja ohjelmaa oli todella kiva tehdä suuren oppilasmäärän kanssa, kun jokainen sai olla mukana yhteisessä ponnistelussa jossain roolissa.

Juhla sujui hyvin ja oli mukavaa, että kaikissa esityksissä oppilaat onnistuivat. Ilma oli sakeanaan jännitystä sekä innostusta ja yleisö oli täyttänyt salin ääriään myöden. Oppilaiden työt seinillä, koristeltu kuusi ja tunnelmallinen lavastus loivat esityksille jouluiset puitteet.

Luokallemme on osunut tänä syksynä adventti- ja itsenäisyysjuhlasta vastaaminen joulujuhlan lisäksi ja joulukirkossakin laulamme yhden laulun. Tänä iltana ope on aika poikki! No, yhden yön lepo saa ihmeitä aikaan ja seuraavaa viikkoa vietämme enemmän tai vähemmän leppoisissa merkeissä. Toisaalta nautin kovasti joulun tunnelman luomisesta yhdessä lasten kanssa, vaikka kiirettä on.

Ihan kiva kuitenkin, kun viikonloppu on tulossa!

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Ai, kun kivoja juttuja vaikka työläitä etukäteen.
Kyllä meille vanhemmille ja mummoille ja papoille on riemu, kun pääsemme osallisiksi pienten juhlista.
Muistan, kun olin lapsi, koulun kuusijuhlat olivat koko kylän juhla.

Jaana kirjoitti...

Meidän koulu on pitänyt kiinni vanhan ajan kuusijuhlasta, vaikka monet koulut ovat niistä jo luopuneet.