sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Piparijuna


Äsken sain kännykkääni kuvan kummitytön pikkuveljelleen tekemästä piparijunasta. Samuel rakastaa junia - ja pipareita! Aika hienon oli Anna väsännyt, vaikka itse puolueellisena sanonkin.

Päivä on kulunut perunoita ja muita juureksia pestessä, keittäessä ja kuoriessa. Perunalaatikon aineet ovat yön uunissa imeltymässä. Iso kattilallinen tulikin, mutta siitä syö kaksi perhettä. 

Meillä perunalaatikon tekeminen on suurta taidetta! Minä oikoisin siirapin kanssa tyynesti, mutta se ei Karille käy. Katsotaan aamulla, maistuuko makealta ilman ylimääräisiä sokereita.

Ulkona on satanut vettä, välillä kuin kesällä konsanaan. Nyt tuuli on yltynyt ja tuntuu aivan kuin taas olisi jotain myrskyn poikasta. Millainen talvi tästä mahtaakaan tulla?

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Ihanan näköinen piaprijuna!
Ja perunalaatikon teko on todella taidetta...

Jaana kirjoitti...

Todella hyvää tuli! Minun ensimmäinen perunalaatikkoni, jonka tein alusta pitäen itse.