Pitkästä aikaa mökillä

Olen käynyt mökillä viimeeksi aivan marraskuun lopussa. Silloin keräsin mustikan- ja puolukanvarpuja maljakkoon. Tänään lähdimme katsomaan, onko tie jo aurattu. Olihan se. Viimeiset mäet kyllä kävelimme, sillä meiltä ei ylös pääse talvella tavallisella autolla.

Lunta ei ollut kauheasti, kuten tuosta alamökin katolla olevasta lumikuormasta huomaa. Emme ole kymmeniin vuosiin pudotelleet lunta pois ja hyvin ovat katot kestäneet. Jossain vaiheessa lumi itsestäänkin tulee alas, peltisellaiset kun kattona ovat.

Ensimmäiseksi piti luoda polku vessalle. ;=) Pakkaslunta oli kiva lapioida, kun on niin kevyttä. Muistan jonkun talven, jolloin suojasäällä piti polut luoda. Johan oli rankka homma!

Rinteen raput sain näkyviin, mutta en jaksanut kovin hyväksi tehdä. Seuraavalla kerralla sitten enemmän.

Ylämökin yläverrannalla katselin kaihoten järvelle. Ladut olivat ummessa, mutta viikon päästä talvilomien täällä alkaessa varmasti pääsee jo sinnekin hiihtämään. Hiljaiset olivat maisemat!

Tammi, mokoma, oli taas säästänyt kaikki lehtensä! Jos se ei olisi isän kasvattama syntymäkotinsa puun siemenestä, antaisin sille lähtöpassit. On keväällä kertakaikkisen ruma, kun vasta juhannukseksi on viimeiset ruskeat lehdet karisseet. Onneksi ei ole ihan keskellä pihaa töröttämässä.

Oli ihana käydä mökillä! Viikon päästä tulen uudestaan, silloin varmasti monena päivänä hiihtelemään.

 Kotona ryhdyimme heti tekemään ruokaa: kuhaa kolmen sipulin kermalla, perunamuusia ja salaattia. Jälkiruuaksi vadelmakiisseliä vaniljakastikkeella. Taidan kömpiä päiväunille vatsaa ja mukavaa mökkiretkeä sulattelemaan.