maanantai 4. lokakuuta 2010

Kiireetöntä kiirettä


Aamu alkoi tavanomaisesti, paitsi että unohdin käydä kaupasta hakemassa juuriharjan. Päivällä oli taas kiireinen koulunvaihto ja ajattelin koulusta tullessa poiketa hautausmaalla, joka on toisen koulun vieressä. Tarkoituksena oli harjata  isän hautakivi puhtaaksi liasta ja sammaleesta vielä, kun hautausmaalle tulee vettä. Kaikki juuriharjat olivat kulkeutuneet mökille ja sitten huomasin olevani hautausmaan portilla ilman harjaa. Ei muuta kuin autoon ja kauppaan ostamaan. Siinä vaiheessa huomasin, että kiireisen iltapäiväni aikataulu oli menossa ihan pyrstölleen, varsinkin, kun jouduin koulussa setvimään viimeisen tunnin hämminkejä pidempään kuin olin kuvitellut. Tunsin, kuinka kiukku alkoi kohota, kiireen kuristava ote tiukkeni, otsarypyt syvenivät... ja silloin päätin sanoa STOP!


Ostin harjan, puunasin kiven puhtaaksi ja päätin rauhassa kuljeskella hautausmaalla katsomassa kaunista luontoa ja ympäristöä. Ajattelin, että se pieni aika, mikä minulla on itselleni käytettäväksi tänään, on parasta käyttää hyvin. Niinpä nautiskelin syksyn kukkaistutuksista, katselin oravaa kävynkätkemishommissa ja vain käyskentelin ja olin itseni kanssa kauniissa, hyvinhoidetussa ympäristössä. Kiire haalistui ja kiukku suli jonnekin ja kai ne rypytkin hieman silottuivat (vai olisiko jo liikaa toiveajattelua tältä osin?) ...


Kotiin tullessa oli hyvä mieli ja virkistynyt olo. Tosin takin hiat olivat kurassa kuuraamisen jäljiltä, mutta sekään ei harmittanut. Kotona en ehtinyt olla kuin puolisen tuntia, sillä kuoronharjoitus kutsui. Oli silti KIIREETÖN olo.


Niin, minulle kiire tulee siitä, kun huomaan aikaa olevan vähän ja ryhdyn "kieriskelemään" kiireessä enkä käytä jäljellä olevaa aikaa tehokkaasti omaan itseeni. Nyt oivalsin jotain! Toivottavasti muistan sen vielä huomennakin, sillä todella kiireinen viikko on edessä.



Jos aikaa ei ole työpäivän jälkeen tarpeeksi omiin juttuihini, otan sen ajan alkuyöstä. Tarpeeksi ajoissa nukkumaan meneminen viikolla on ainainen ongelma. Tästä isoisäni sanoi: "Kun ilta pimenee, niin askel pitenee!" Olen tullut isoäitiini eli mammaan, kuten meillä häntä kutsuttiin. Illanvirkkuna kaikenlaista tekemistä löytyy kymmenen jälkeen ja ennen kuin huomaankaan, kello näyttää puolta yötä. Pyrin tietoisesti siihen, että viimeistään yhdeltätoista olisin nukkumassa, mutta usein epäonnistun. Aamulla kello soittaa 6.15 ja silloin sen valvomisen tuntee nahoissaan.


Jospa tänä iltana onnistuisin tässäkin asiassa!

Ei kommentteja: