Yläkoulun oppilailla lähestyy työelämään tutustumisen jakso. Vaikka murrosikäisten luulisi kiertävän koulun kaukaa siinä vaiheessa, jotkut kuitenkin haluavat tehdä harjoittelujaksonsa alakoulun puolella, mikä on ihan mukavaa sinänsä. Mehän aina tarvitsemme lisää käsipareja apuun!
Luokkaani tupsahti koulupäivän päätteeksi yläkoululta todella mukava ja reipas oppilas kyselemään harjoittelupaikkaa. Jäin jälkeenpäin oikein miettimään, miten ihanalta tuntui keskustella hyvät käytöstavat ja reippaan asenteen omaavan nuoren kanssa. Koko keskustelumme oli niin lämminhenkinen ja oppilaan asenne positiivisuutta ja intoa huokuva, että ihan itsellenikin tuli hyvä mieli. Tällaisten nuorten kanssa yhteistyö sujuu ja ehkä molemmin puolin saamme hyötyä toisistamme.
Niin monesti muutama "hulivili" pilaa koko nuorison maineen. Tai hulivili kyllä voi olla, mutta täysin toisista piittaamaton itsekäs asenne yhdistettynä hullunrohkeuteen on aina kurja yhdistelmä. Välillä näitä yksilöitä tupsahtaa tielleni, mutta yritän aina muistuttaa itseäni siitä, ettei pidä yleistää. Suurin osa nuorista, joita minäkin päivittäin koulun alueella tapaan, on hienoja persoonia.
Töistä lähtiessäni yläkoulun pihalta huuteli nuorimies heilutellen tervehdyksensä perääni. En edes huomannut häntä, mutta hän huomasi minut. Sitä kertaa emme kadulla tapaa, etteikö hän muistaisi tervehtiä. Ja vielä ensimmäisenä! Lämmittää "vanhan opettajan sydäntä", jos tällainen paatoksellinen sanonta sallitaan. Tuntuu hyvältä, että 16-vuotias kehtaa tervehtiä suuren kaverijoukon keskeltä entistä alakoulun musiikinopeaan. Siinä on hyvä itsetunto paikoillaan.
Kyllä iloitsen näistä nuorista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti