Suomen laadukas perusopetus ja hyvä menestys Pisa-tutkimuksissa on kokenut ison kolauksen. Viime kuukausien ajan uutiset ovat otsikoineet useasti koululaitoksemme tulosten alamäestä. Vaikka vielä kuulumme joka osa-alueella 15 parhaimman koulutusmaan joukkoon, on putoaminen kärkisijoilta ollut suuri pettymys. Miten ihmeessä näin on käynyt?
Jos pitkään opettajana toimineelta olisi kysytty asiaa, olisimme kertoneet. Ja olemme puhuneet, vaikka ei ole kysyttykään. Ongelma on ollut vain se, ettei ole kuunneltu.
Itselläni ehti olla 38 vuoden perspektiivi alakoulun opetuksesta. Näin itse ajattelen:
- vielä -90 -luvulla monissa kouluissa oppilaiden tuntimäärät olivat yli minimien ja ryhmäjakoja käytettiin. Lama ja rahapula vuosien varrella niistivät oppitunteja ja materiaaleja.
- tietotekniikan rynniminen alakouluihin ei tuonut omaa tietotekniikan oppituntia, vaan sitä opetettiin läpäisyperiaatteella eri oppiaineissa. Opetus oli kuitenkin pois muusta opetuksesta. Alussa oppilaiden kotona ei ollut koneita, joten ihan alusta aloitettiin isompienkin kanssa, ja opetus vei aikaa.
- kun on vuosikymmenten aikana tullut uusia oppiaineita tai vanhojen oppiaineiden aloitusta on varhennettu, se ei yleensä ole tuonut lisätuntia, vaan jostain olemassa olevasta aineesta on nipistetty aikaa.
-kolmiportaisen tuen myötä pienryhmät lakkautettiin ja erityisen tuen lapset tulivat normiluokkiin. Tuen piti seurata mukana, mutta kuinkas kävikään! Kunnat hoksasivat uuden säästökohteen henkilöstössä, ja opettajien ja ohjaajien aika kului erityisen tuen lasten kanssa yhä suuremmiksi paisuvissa luokkaryhmissä. Muita autettiin, kun ehdittiin.
-uusi opetussuunnitelma valjastettiin osaltaan valmentamaan opiskelijoita työelämään, toteuttamaan itseohjautuvaa oppimista, ja rakentamaan - jostain merkillisestä syystä - avokonttorimaisia uusia koulurakennuksia. Ihan käsittämätöntä, kun itseohjautuvuus aivojen kehityksestä johtuen onnistuu vasta parikymppisenä, eikä aikuisetkaan enää halua avokonttoreita työpaikoilleen.
- henkilökunnan aika menee "hankehumpassa", kun ilman hankkeita koulu ei saa rahaa. Kun hanke saadaan valmiiksi, toinen jo odottaa, eikä valmiiksi saatuakaan ehditä uusien tulossa olevien hankeprojektien vuoksi soveltaa käytäntöön.
Ja lopuksi:
- kännykkä käteen kasvaneen lapsen keskittymiskyky on heikentynyt ja digivehkeet lamauttavat oppilaan paikalleen somemaailmaan. Fyysinen, sosiaalinen ja henkinen jaksaminen on alentunut.
- Pisa-tutkimuksissa kärkisijoilla olevat maat suhtautuvat hyvin vakavasti näihin tutkimuksiin, joten oppilailla on näissä maissa hyvin pitkät koulupäivät, yksityisopetusta ja preppaamista kaikin tavoin.
- opettajat uupuvat kokouksissa ja palavereissa, pedagogisia asiakirjoja väsätessä, muistioita kirjatessa, etsiessä sidosryhmiä tukea tarvitsevien oppilaiden avuksi ja jatkuvasti uusiutuvien tietokoneohjelmien opettelussa.
😊Opettajana oli näistä epäkohdista huolimatta ihana toimia. Tavallista opetustyötä luokassa oppilaiden kanssa kyllä jaksoi, jos muu ympärillä pyörivä hektisyys oli edes jotenkin siedettävää. Monen, koetun työpäivän yli olisin kyllä halunnut hypätä, mutta ammatin vaihto ei kohdallani tullut kertaakaan mieleeni. Työpäivät olivat juuri siinä mielekkäässä ammatissa, jossa halusin toimia.💖
Ug! Olen puhunut.
Nimimerkki Onneksi eläkeläinen (6 kk)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti