maanantai 7. elokuuta 2023

Kuvataideviikoilla

 


Vasta sunnuntaina ehdin Mäntän kuvataideviikoille, jotka avattiin jo kesäkuun alussa. Näyttelyn otsikko on Puun takaa, ja kuraattoreina ovat toimineet Minna Suoniemi ja Petri Ala-Maunus. Mukana on 36 taiteilijaa tai -ryhmää.


Muutamalta ystävältä olen kuullut kommentteja. Toinen ei pitänyt näyttelyä juurikaan minään, toiselta tuli oikein innostuneet arvioinnit.


Omat ajatukseni olivat kahtiajakautuneet. Oli hyvin paljon teoksia, jotka eivät minuun osuneet, mutta myös niitä, joiden ääressä viivyin pidempään ja joista todella pidin.


Toisaalta taidenäyttelystä ei tarvitse pitääkään, riittää, että se herättää ajatuksia ja tunteita.


Maria Stereon mosaiikkiteokset olivat todella kauniita ja taitavasti tehtyjä. Tämä Hymni oli osa sunnuntaisen Taidemessun saarnaakin. On mahtanut viedä aikaa ensin sommitella ja sitten liimailla miljoonia osia paikoilleen.


Näitä töitä ihastelin pitkään. Tunnelma oli minun mielestäni hyvin sama kuin Stereon mosaiikkitöissäkin. Kun luin teosten nimet, ne viittasivat kuitenkin ihan toisenlaiseen maailmaan kuin mitä minun päässäni liikkui. Näin erilailla taide voi vaikuttaa.


Näyttelyssä oli hyvin erilaisia tekniikoita, videotaidetta, maalauksia ja veistoksia, jopa "koneita". Merimetsoista kertovat videoteos oli todella vaikuttava. "Onko merimetso laulun arvoinen?" Audiovisuaalisen kuoroteoksen olivat toteuttaneet säveltäjä Laura Naukkarinen, video- ja valokuvataiteilija Jan Eerala, kuraattori Ulla Taipale sekä Corus Sinensis -työryhmä. Hurjan hieno teos, vaikka en yleensä videoista jaksa innostuakaan.


Kari Vehosalon Yön asetelma (jos nyt oikein työn nimen muistan) oli todella taitavasti maalattu ja kaunis. Ottaisin omalle seinälleni... 


Tämän työn tekniikka on valjastettu kieputtamaan metallista helminauhaa aina uusiin asetelmiin Antti Kytömäen teoksessa. Tätä olisi voinut katsella loputtomiin. Nauhan toisesta päästä asetelma purkautui, toisesta laskeutui alustalle mutkaiseksi söheröksi. Kiehtovaa ja lumoavaa!


Näyttely sulkeutuu 31.8. Vielä on aikaa tulla katsomaan ja kokemaan keskenään hyvin erilaista nykytaidetta!

Ei kommentteja: