sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Maj Lindiä

 


Pianomusiikin ystäviä hellitään, sillä lähiviikot saamme seurata Maj Lind -pianokilpailua. Netti välittää joka päivä alkueristä lähtien kilpailijoiden suorituksia ja myöhemmin Yle Teema myös televisiosta. Ah, kuinka mukavaa!

Maj Lind oli innokas musiikinharrastaja, joka leskeksi jäätyään testamenttasi osan omaisuudestaan Sibelius-Akatemialle pianonsoiton edistämistä varten. Lahjoituksella perustettiin Maj Lind -pianokilpailu, joka ensimmäisen kerran järjestettiin vuonna 1945. Nykyinen kilpailu on kansainvälisenä viides. Kilpailu järjestetään viiden vuoden välein ja edellisen v. 2017 voitti yhdysvaltalainen Mackenzie Melemed.

Tämän vuotiseen kilpailuun haki 270 nuorta pianistilahjakkuutta, joista Helsingissä jatkaa 29. Joukossa on kaksi suomalaista: Arttu Ollikainen ja Aleksei Zaitsev. Arttu Ollikainen soitti eilen ja Zaitsev tulevana maanantaina. 

Ylen asiantuntijana toimii Niklas Pokki, mm. pianisti, musiikin tohtori, Sibelius-Akatemian pianomusiikin ainejohtaja ja pianopedagogi, Mäntän Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja sekä nuorten pianoakatemian hankekoordinaattori. Niklaksen muistan hyvin alakoulun ajoilta: Hän lauloi koulun kuorossani ainoana poikana tyttöjen joukossa, kun koulumme täytti vuosia. (Esitimme Kuusiston pienoiskantaatin Laulan opettajistani :>) Niklaksen pianistin uraa ja muutenkin työuraa on ollut hienoa seurata aina sieltä musiikkikoulun matineoista nykyiseen työhönsä saakka huippupianistien parissa. Ja nyt siis Maj Lind -kilpailussa voi kuulla hänen asiantuntevia luonnehdintojaan soittajista.

Ihan käsittämätön tehtävä on tuomareilla. Tuntuu, että kaikki kilpailuun valitut soittajat ovat huipputaitavia, enkä ymmärrä, miten joukosta voi löytää voittajat. Eilen Arttu Ollikainenkin soitti Rahmaninovia niin hienosti, että olisin oitis hänelle itse ojentanut palkinnon. No, minulta ei onneksi kysytä! Tuomarit ovat niin viimeisen päälle taitavia, että löytävät varmasti eroja pianisteista, ja palkittavat löytyvät. Silti hieman epäilen, että myös tuomarien omat mieltymykset hieman vaikuttavat arviointiin, mutta niinhän se on kaikissa tämän tyylisissä kilpailuissa. Keihäänheitossa sentään tuomarointi on kyllä paljon helpompaa!

Ihanaa! Nyt saan joka ilta syventyä pianomusiikin hienoihin tulkintoihin ja jännittää lopputulosta. 

Ei kommentteja: