Kiirettä pitänyt

Uuvuttava viikko alkaa kääntyä lopuilleen.

Tänään aamulla lähdin töihin puoli kahdeksan aikoihin. Koulun oven suljin viiden jälkeen ja lähdin kävelemään kotiin äidin kautta. Rullasin äidin hiukset kuten aina torstaisin, jaoin lääkkeet ja vein lehtiä keräykseen. Siinä aikaa vierähti, joten kotona olin vasta seitsemän maissa - ja jatkoin vielä työhommilla!

Tiistai-iltana oli kokous klo 18-21.40. Aivan mammuttimainen! Näin uuvuttavat pitäisi mielestäni lailla kieltää, sillä parin tunnin jälkeen aivot eivät enää yksinkertaisesti toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Ei meinaa istumalihaksetkaan kestää. Kyllä on seurakunnan asiat hankalia, kun näin pitkään menee...

Eilen tein taas koulussa kunnon työrupeaman ja ehdin juuri ja juuri kotona syödä ennen kuoronharjoituksia. Kotiin palasin kurkku karheana, sillä olen jossain flunssakierteessä, enkä meinaa päästä jaloilleni ollenkaan nelisen viikkoa sitten alkaneesta flunssasta. Se painuu aina pois ja ponkaisee uudelleen juuri, kun luulen vaivan kokonaan häipyneen. Viime viikonloppuna vähän jopa kuumeilinkin ja olo oli vielä maanantaina kuin tapetulla madolla! Osaksi syynä taitaa olla Taysin tutkimukset, jotka hiersivät kurkun ja nenän limakalvoja rikki.

Koulussa on luokkani arviointikeskustelut meneillään tämän kuun. Nyt on suuri urakka loppusuoralla, kun vain pari perhettä on enää tapaamatta. Kun 25 oppilaan huoltajien kanssa keskustelee, pisimmillään 45 minuuttia yhtä lasta kohden, niin tietää ainakin töitä tehneensä! Silti en keskusteluista luopuisi, sillä ne ovat mielettömän hedelmällisiä opetuksen kannalta.

Ihanaa, kun viikonloppu on ovella!