keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Talven tuntua


Alkuviikon napakka pikkupakkanen tuli ja meni. Tänään on jo ollut loskaista ja liukasta. Sai ihan todella katsella jalkoihinsa, kun töiden jälkeen kävelin äitiä katsomassa. Saisi olla liukuesteet kengissä, mutta omani olen hukannut jonnekin. Netin kautta voisi tilat, sillä epäilen, että meidän pikkukaupungista ei kunnollisia sellaisia löydy.

Pakkanen on ihan hauska juttu. Olo tuntui alkuviikosta niin pirteältä reippaan pakkaskävelyn jälkeen. Kiva, että taas pitäisi lämpötilan laskea. Lunta en tosin kaipaa yhtään kuin vasta jouluksi.

Oppilaat laskevat jo liukumäkeä nirkoisessa lumessa ja rakentelevat siitä kaiken näköistä. Mahtaa olla vanhemmat iloisia ruskeassa kurassa olevista vaatteista. Iltapäiväkerholaiset varsinkin koulun jälkeen puuhaavat ulkona ja pojat eivät paljonkaan vaatteita säästele. Hattuhyllyltäkin tänään löytyi kuivuneita savikikkareita!

Ihanaa, kun alkaa adventtiaika. Perjantaina juhlitaan koulussa ja lauletaan kaikki perinteiset laulut aaseista hoosiannaan. Mukavaa!

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Meilläkin oli jo tänä aamuna koululla adventtihartaus - koululaiset aivan hienosti ja muutenkin kiva meininki. Virsi 15 vauhdikkaasti lopetti ja virrellä 13 aloitettiin ja käytiin läpi koko adventin kynttilät tarinoineen ja hoosiannaa välillä laulettiin samoin synnintunnustukset yhdessä laulettiin lasten messun mukaan...
Lapset olivat hyvin mukana...

Jaana kirjoitti...

Nämä ovat aina ihania hetkiä koulussa!