Auto parka

Eilen olimme laskemassa tuulenkaatoja erämaamökillä. Löytyihän niitä. Nyt Kari pähkäilee, mitä niiden kanssa oikein tehdään. 

Kävimme kauimmaisessa kolkassa autolla, josta jatkoimme kävellen. Söin vattuja ja mustikoita polun varresta sekä keräsimme vähän myös kantarelleja.

Mökille oikaisimme pientä kärrypolkua pitkin. Sen keskellä oli yli puolimetristä pajukkoa, mutta Kari ajoi vain. Välillä oli isoja kuoppia ja kiviä. Minua hirvitti, mutta Kari sanoi ajaneensa siitä pari kertaa alkukesästä, joten kaipa tiesi, mitä teki. Kolina vain kuului auton pohjasta, kun pajut raapivat sitä. Onneksi meidän molempien autot ovat korkeita maavaraltaan. Se on pelastanut monesta pulasta.

Välillä vastaan tuli reitille kaatuneita pikku puita. Minä kävin siirtämässä niitä syrjään, vähän kuin ennen vanhaan veräjiä avattiin. Yksi puu oli niin iso, että voimani eivät meinanneet riittää. Mietin jo ihmeissäni, miten sitten jatketaan, jos eteenpäin tai ympäri ei pääse. Sain kuin sainkin rungon pois tieltä eikä edes Karin voimia tarvittu. 

Päästiin onnellisesti mökille. Voi auto parkaa! Näytti kyllä ihan ehjältä, vaikka olikin leikkinyt traktoria metsän keskellä. 

Söimme kyläkaupassa leivottua pizzaa laiturilla. Maistui niin hyvältä nälkäisten suussa! Kannettiin vielä poltettavaa lautaa ja risua kasalle ja käytiin katsomassa männyn siementen itämistä. 

Karin kummipoika oli tulossa viikonloppua sinne viettämään, joten me lähdimme kotia kohti, tällä kertaa parempia teitä pitkin.