lauantai 26. helmikuuta 2011

Kirjoituspyyntö


Sähköpostiini oli tullut viesti eräältä kyläkirjan toimituskunnalta. Olen kyseiseen opukseen kirjoittanut isovanhemmistani jutun ja mietiskellyt itsekseni, milloin kirja mahtaa mennä painoon. Ei ilmeisesti ihan vielä, sillä sähköpostiviestissä kysyttiin, olisinko valmis kirjoittamaan toisenkin jutun.


Harkitsin vastaustani koko viikon. Aihe olisi isäni ja hänen veljiensä urheiluharrastus. Toisaalta aihe on hyvin läheinen oman isäni kohdalta, mutta vaikeampi muiden veljesten osalta. Isäni on kuollut, samoin toinen sedistäni ja kolmas elossa vielä oleva veljeksistä on jo iäkäs.


Vastasin kuitenkin myöntävästi. Tarkemmin, että yritän, mutta en anna takuuta tuloksesta. Kirjoittaminen itselleni läheisestä aiheesta on minusta tosi hauskaa ja mielenkiintoista. Oman isäni kohdalta saan varmasti asiaa kasaan, mutta muiden veljesten osalta mietityttää. Ehkä juttu on kuitenkin helpompi kuin oletan. Täytyy vain pyytä faktatietoja heidän perheiltään. Onneksi aikataulu on väljä, enkä aio ottaa kirjoittamisesta mitään paineita. Tulee sellainen kuin tulee.

Ei kommentteja: