Vaikka pakkasmittarin lukemat kylmän yön jäljilta kaunistuivat aamupäivän aikana kovasti, alle kahdenkymmenen meillä ei juuri päästy. Siitä huolimatta lähdin mökille hiihtämään. Otin termospulloon kuumaa teetä mukaan ja ajattelin olevani vain sen ajan kuin tarkenee.
Aurinko paistoi ja ilma ei tuntunut niin kylmältä kuin viime viikonloppuna, kun viima puhalsi jäällä. Meidän rinteeseen oli joku otus kaivanut kuopan ja siinä oli myös verijälkiä. Jänis ja kettu siinä olivat olleet jäljistä päätellen, mutta mitähän oli tapahtunut?
Hiihdin läheiseen saareen moottorikelkan jälkiä pitkin ja sieltä löytyi kalastajilta jääneet kaksi jättihaukea. Ne olivat tosi suuret ja pohdin, miksi ne oli pitänyt sinne hyljätä. Olisivat saaneet mielestäni elää jääkannen alla, jos eivät kelpaa edes mukaan otettavaksi!
Hiihtelin kasvot aurinkoon ja yhtään ei palellut. Mukulana aina varpaat jäätyivät monoissa pienemmälläkin pakkasella, mutta nämä nykymonot ovat kyllä tosi hyvät. Villasukan kanssa pärjää näilläkin pakkasilla loistavasti.
Takaisin tullesssa yhdessä kohtaa vähän kasvoihin kävi viima, mutta silloinkin käännyin aurinkkoon lämmittelemään ja hetken päästä oli taas mukava jatkaa matkaa.
Näin kolme muuta hiihtäjää ja yhden kelkkailijan. Hiljaista oli luonnossa, mutta jälkiä oli tullut viikon aikana paljon. Yksiä epäilin ilveksen jättämiksi.
Join verannalla kuumaa teetä ja söin mustikkapiirakkaa, jonka hillo oli hiihtoretkeni aikana jäätynyt. Ei haitannut, hyvältä maistui. Sitten palasin takaisin Karin tekemän lounaan pariin. Vähän on ollut viluinen olo hiihtämisen jälken, mutta sen kyllä kohta sauna parantaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti