torstai 27. tammikuuta 2011

Tähtitaivasta ja aurinkoa


Illalla olin menossa aikaisin nukkumaan, mutta kaiken sotki taivas: Tähdet näkyivät niin kirkkaina, että oli pakko liimautua ikkunan ääreen koneen ja parin kirjan kanssa. Sitten oli vielä tärkeänä kapistuksena taskulamppu.


Tähän aikaan tammikuusta monet tähtikuvioiden kirkkaat tähdet näkyvät selvästi. Ihailin Orionin vyötä ja sen kahta kirkkainta tähteä Betelgeuzea ja Rigeliä, horisontissa matalalla kirkkaasti tuikkivaa Siriusta Ison koiran tähdistöstä sekä Kaksosten Polluxia ja Castaria.Myös Pienen koiran Procyon näkyi selvästi.


Kaikki valot pitivät olla pois, joten taskulampun valossa tutkin paperimuodossa olevia karttoja ja välillä kääntelin kannettavaa eri asentoihin ikkunan ääressä. Aika kului siivillä ja yhtäkkiä huomasin kellon olevan jo yli kaksitoista. Kiireesti lähdin nukkumaan, vaikka en olisi millään malttanut!


Tänään paistoi aurinko heleästi. Lumikuura oli vallannut kaikki puut ja niin kauniina luonto kimalsi auringonsäteissä. Ei olisi huvittanut tulla sisälle lainkaan.


  

Ei kommentteja: