"Päättyy joulu, vaikk´ ei kenkään sois,
joulukuusi viedään pois, pois, pois.
Mutta ensi vuonna hän
saapuu lailla ystävän -
ei voi toivo pettää.
(Emmy Köhler)
Tämän laulun myötä vein joulukuusen kolmena kappaleena bioastian viereen odottamaan kuskaamista jonnekin. Voi, haikea olo! Kuuseen oli jo ehtinyt kasvaa pitkät kasvannaiset - ihan turhaan. Tunnen itseni melkein murhaajaksi!
Joulukuusi on ihana, mutta tuottaa myös huonoa omaatuntoa: Metsässä se kasvaisi vuosi vuoden jälkeen lopulta suureksi puuksi. Minä muutaman viikon takia (meillä kyllä kuukausi!) raahan sen sisälle ja sitten siitä ei ole enää kenellekään mitään hyötyä, ei edes linnuille. Tuntuu surulliselta.
Kari naureskelee partaansa kun lukee tämän. Tunteellista höpsötystä... Ehkä on paras jättää analysoiminen tähän. Nautinpa kukista pöydällä ja avarasta tilasta olohuoneessa, jonka kuusi jätti jälkeensä.
Mukavaa, rentouttavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti