Olimme keskiviikkoiltana urkukonsertissa - ja yleensäkin konsertissa - ensimmäistä kertaa talven jälkeen. Tuntui niin hienolta! Kun ensimmäiset tahdit uruista kajahtivat isossa kirkossa, nousi melkein vesi silmiin, niin ihanalta tuntui kuunnella musiikkia oikeassa konsertissa. Musiikkia on kyllä kuunneltu kotona oikein urakalla viime kuukaudet, mutta sehän ei ole sama asia.
Ohjelmistossa oli 1900-luvun alun musiikkia Suomesta ja Pohjoismaista. Vaikka nämä säveltäjät eivät ole mitenkään erityisiä itselleni, nautin konsertista kovasti. Varsinkin Kuusiston ja Raition urkukappaleet olivat mielenkiintoisia ja Oskar Lindbergin sonaatti vei ajatukset Taalainmaalle. Säveltäjä on sieltä syntyisin ja hänen urkusovituksensa tutusta Vanha virsi Taalainmaalta on ollut meidän suvun siunauksissa aina loppusoittona. En hoksannut yhtäläisyyttä vielä konsertissa, vaan osasin yhdistää nämä kaksi kappaletta samaan säveltäjään vasta myöhemmin.
Harmi, että konsertissa oli vain 8 henkilöä yleisönä. No, eipä tarvinnut pelätä koronan tarttuvan suuressa tilassa, kun olimme todella kaukana toisistamme. Ihmiset eivät vielä hoksaa, että joitain konsertteja on jo tarjolla, tai sitten eivät vielä rohkene paikalle viruksen pelossa. Nyt onkin hyvä hetki osallistua, kun yleisöä on vähän ja epidemiassa suvantovaihe. (Joka toivottavasti vain jatkuu...)
Tänään etsiskelin jo seuraavaa konserttia. Se taitaa olla Joensuussa ensi viikonloppuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti