torstai 17. kesäkuuta 2021

Vihdoin konsertissa

 


Vaikka keskiviikkona televisiossa Suomen jalkapallojoukkueen peli oli kesken Venäjää vastaan, minä lähdin konserttiin. "Kirkkorannassa - iltamusiikkia" oli ensimmäinen mökkipaikkakunnan musiikkitapahtuma tänä kesänä. Eihän sieltä voinut olla pois!


Kirkossa esiintyi suomalais-amerikkalainen sopraano Maria Svan säestäjänään Helena Säily. Kirkossa oli pelistä huolimatta ihan mukavasti väkeä, vaikka paikka on hieman syrjässä mutkaisen hiekkatien varrella.

Olen vielä koronan vuoksi tarkka istumapaikasta, vaikka meidän seudulla viimeisestä tartunnasta onkin jo aikaa. Alkua odotellessa huomasin lähelleni tulevan muita, joten vaihdoin paikkani lähes oven suuhun. Siellä olikin hyvät turvavälit, paitsi että hyttyset eivät niitä kunnioittaneet. Parin ensimmäisen laulun ajan jouduin hiiren hiljaa läiskimään häiritsijöitä hengiltä!


Konserttiohjelma sisälsi varsin tuttuja, kesäiltaan hyvin sopivia yksinlauluja sekä kirkkoaarioita ihan siististi laulettuna. Ohjelma oli mielestäni hyvin rakennettu. Ehkä hiukan häiritsi solistin vibrato, mutta sehän on näitä makuasioita. Eniten nautin Kuulan, Kilpisen ja Merikannon musiikista, joista Kilpisen kaunis Kirkkorannassa sopi erityisen hyvin paikkaan, kun rannalla oltiin. 

Tuntui ihanalta olla oikeassa konsertissa. Edellinen kerta taisikin olla viime elokuussa. Jospa vähitellen korona painuisi taka-alalle ja voisi iloiten sekä huolettomana nauttia livetapahtumista.

Ei kommentteja: