Tänään kävin läpi laatikkoa, joka sisälsi äidin vanhoja joulukoristeita. Niitä oli paljon. Äiti rakasti joulua ja oli opetustyönsä vuoksi tehnyt osan koristeista itse. Hänellä oli aina joulunaikaan paljon koristeita esillä ja lastenlapsista se oli tietenkin kovin mukavaa.
Nyt oli aika luopua. Lajittelin koristeet neljään kasaan: roskiin, kouluun, sisarelle ja itselleni. En olisi millään raaskinut heittää vanhoja, lapsuuden jouluun liittyneitä koristeita pois. Laitoinkin ne ensin roskiin, mutta kaivelin takaisin. Säästän ne tämän joulun yli ja heitän sitten pois, jos siltä tuntuu. Todella vanhat, isäni lapsuuden jouluun kuuluneet kuusenkaramellit säästän joka tapauksessa.
Äidin jäljiltä oleva tavarapaljous vähenee tuskastuttavan hitaasti mutta onneksi varmasti. Tänäänkin kaksi pientä kaappia tyhjeni. Tuntuu vain niin kurjalta heittää pois tavaroita, joihin sisältyy niin paljon lapsuuden muistoja. Pakko on kuitenkin kovettaa itsensä. Onneksi jää ne muistot!
3 kommenttia:
Ikävä vanhoja aikoja, jolloin noita koristeita yhdessä vanhempien kanssa katseltiin.
Tosiaan:hävittäminen/luopuminen on vaikeaa.
Nyt sitä hävittämistä meillä riittää...
Jos vain vielä löytyy vanhoja joulukoristeita, olisin kiinnostunut ostamaan. Laittele spodtia.
Lähetä kommentti